Metallimusiikki.net

Devolved: "Calculated".

  • Julkaistiin keskiviikkona 17.06.2009.
  • Luettu 708 kertaa
  • Bändit:

Devolvedin "Calculated"-albumin etukannessa on mustaa taustaa vasten kellertäviä ja liekkimäisiä säkenöitä, joista muodostuu abstrakteja raituja ja juovia. Kuvan yläosassa yhtyeen logo ja alaosassa näkyy albumin nimi pienemmällä präntillä kirjoitettuna.Julkaistaan 25.8.2009

Yhdysvaltojen ja Australian asukeista muodostettu Devolved allekirjoitti aikaisemmin kuluvana vuonna levytyssopimuksen Unique Leader Recordsin kanssa. Sopimuksen turvin yhtye tulee julkaisemaan uuden “Calculated”-albuminsa kansainvälisellä tasolla 25. elokuuta. Albumin miksasi Neil Kernon ja masteroi Alan Douches. Viimeksi mainittu mies on hionut myös Sepulturan, God Forbidin ja Hatebreedin musiikkia. Devolved paljasti äskettäin tulevan pitkäsoittonsa kappalelistan. Se sisältää 11 biisiä, sekä yhden remixin ja coverin Metallican hittibiisistä “Battery”. Elokuun lopussa ilmestyvä äänite on ensimmäinen Devolvedin kiekko, jossa kuullaan uutta vokalistia, Kyle Zemanekia.

Kaliforniaan muuttanut Devolved on keikkaillut touko- ja kesäkuun aikana ahkerasti kotimaassaan. Bändi pyrkii tekemään keikkoja myös meren tällä puolella kunhan albumi on ensin julkaistu. Nykyisen kiertueen seuraava keikka koetaan lauantaina 20.6. Nevadan Las Vegasissa, jolloin ryhmä soittaa Cheyenne Saloonin tiloissa.

“Calculated”-albumin kappaleet:

  1. Fractured
  2. Hybrid
  3. Vex
  4. Derivative
  5. Synergy
  6. Catatonic Ruin
  7. Biotics
  8. Impute
  9. Assimilate
  10. Icon
  11. Depth Perception
  12. Battery (Metallica-cover, bonuskappale)
  13. Vex (Mass Confusion Remix, bonuskappale)

Devolvedin tiimi ryhtyi luomaan uransa kolmannen albumin kappaleita vuosi sitten. Kappaleiden kirjoittamisen ohessa miehistö soitti useita keikkoja Kaliforniasssa, Arizonassa ja Nevadassa. Kesällä 2008 Devolved soitti pienimuotoisen Summer Slaughter -kiertueen ja kävi konsertoimassa kotikaupungissaan järjestetyssä Murderfestisa.

Devolved on:

  • Brett Noordin (kitara ja sanoitukset)
  • Hal Berkstresser (basso ja laulu)
  • John Sankey (rummut ja sanoitukset)
  • Tony Sabatino (samplet ja kosketinsoittimet)

Yhtye on kotoisin alunperin Australiasta, jossa se perustettiin vuonna 1997. Jäsenet asuvat nyt Kalifornian Los Angelesissa. Bändissä rumpuja soitteleva John Sankey oli taannoin Divine heresyn jäsen ja hän ehti osallistua sen varhaisimpien biisien kirjoittamiseen “Bleed the Fifth” -albumia varten. Sankey joutui eroamaan Divine Heresystä viisuongelmien takia ja muuttamaan takaisin Australiaan. Viime vuonna Devolved soitti kiertueen yhdessä Divine Heresyn kanssa Yhdysvaltojen maaperällä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.