Metallimusiikki.net

Domainilta albumi 13.3.2009.

  • Julkaistiin maanantaina 26.01.2009.
  • Luettu 671 kertaa
  • Bändit:

Domainin albumin "The Chronicles of Love, Hate and Sorrow" etukannessa koristeellinen nahkakansi, jonka laidat koristellut ja kullatut. Kuvan keskellä yhtyeen koristeellinen logo kellertävällä fontilla kirjailtuna. Kuvan alaosassa logon alla albumin nimi Julkaistaan 13.3.2009

Saksalainen power metal -bändi nicles-of-love-hate-Domain ilmoittaa uuden konseptialbumin saapuvan 13. maaliskuuta. Levy tulee olemaan Domainin yhdeksäs pitkäsoitto. Albumin nimeksi bändi antoi “The Chronicles of Love, Hate and Sorrow“. Sen kansitaiteen loi metallimusiikin piireissä tunnettu brasilialainen graafikko Gustavo Sazes. Saksalaiset kertovat käyttämänsä graafikon kykeneen tuomaan albumin kansitaiteeseen esille hyvin albumin konseptin ja sen meiningin, jota kiekon kappaleet tulevat kertomaan. Vuodesta 1986 lähtien toiminut yhtye nauhoitti viimeisimmän levytyksensä Saksan Darmstadtissa sijaitseavn Meadow-studion tiloissa tuottaja-kitaristi Axel Rittin kanssa. Domain on aikaisemmin kielinyt uusimman pitkäsoittonsa olevan metalliooppera, joka pohjautuu saksalaisen runoilija Johann Wolfgang von Goethen novelliin Die Leiden des jungen Werther. Romantiikan alan kirjallisuuteen vaikuttanut novelli, jonka suomalaiset tuntevat nimellä Nuoren Wertherin kärsimykset, oli ilmestyttyään 1770-luvulla Goethen suurimpia menestysteoksia. Tarina aiheutti ilmestyttyään hämmennystä Euroopassa sen usutettua itsemurhaan rakkaudessa epäonnistuneita nuoria miehiä.

Ensimmäistä kertaa yleisölle luettavaksi Die Leiden des jungen Werher julkaistiin vuonna 1774. Domainin joukot päättivät taltioida novellin mielenmaisemat nauhoittamalla osan opuksestaan ulkoilmatiloissa. Domain ei ole koskaan aikaisemmin nauhoittanut studioalbumejaan ulkona. Yhtyeen vokalisti Nicolaj Ruhnow, jonka ääni yltää viiden oktaavin alalle, halusi osan lauluraidoista nauhoitettavan ulkosalla uskoessaan sen vaikuttavan myönteisellä tavalla hänen äänensä käyttöön.

“The Chronicles of Love, Hate and Sorrow” julkaistaan 13. päivä maaliskuuta. Se sisältää yhteensä tasan kymmenen kapapletta, sekä albumista julkaistavalla erikoisversiolla niiden lisäksi yhden bonuskappaleen. Metallimusiikki.net uutisoi domainin aikeista tyrkätä uusi albumi ihmisten ilmoille jo joulukuussa 2007.

“The Chronicles of Love, Hate and Sorrow” -albumin kappaleet:

  1. Picture The Beauty
  2. Sweeping Scars
  3. Angel Above
  4. Circle Of Give And Take
  5. He Is Back
  6. Inner Rage
  7. Digging Their Graves
  8. Haunting Sorrows
  9. The Last Dance
  10. 12 O’Clock
  11. Two Brothers & The Sinners Chess (bonuskappale)

Bändi juhlisti uransa 20-vuotista taivalat 13.10.2006 julkaisemalla juhla-albumin “Stardawn” Euroopassa. Myöhemmin saman vuoden marraskuussa äänite ilmestyi myös Yhdsyvalloissa Limb Music Productsin levittämänä.

Domain on:

  • Axel “Ironfinger” Ritt (kitarat ja taustalaulu)
  • Nicolaj Ruhnow (laulu)
  • Erdmann “Erdi” Lange (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Steven Wussow (basso ja taustalaulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.