Metallimusiikki.net

Drakkar: "When Lightning Strikes".

  • Julkaistiin perjantaina 30.12.2011.
  • Luettu 681 kertaa
  • Bändit:

Piirros katkenneesta laivasta, joka peilikirkkaan meren aalloissa. Yläosassa kultaisella värillä Drakkarin logo.Julkaistaan 16.1.2012

Italialainen proge- ja voimametallia tekevä Drakkar tulee julkaisemaan tammikuussa 2012 uuden studioalbumin My Kingdom Music –merkin avulla. Levyn nimikkokappale "When Lightning Strikes" on ladattu kuunneltavaksi bändin MySpace-sivuille. Se yhdessä muiden kiekolle päätyneiden biisien kanssa nauhoitettiin ja miksattiin Elnor Studion tiloissa yhdessä Mattia Stancioun kanssa. Yhtye solmi lokakuun alussa jakelusopimuksen My Kingdom Musicin kanssa tulevaa pitkäsoittoa varten. Sopimuksen turvin Drakkar uskoo saavansa musiikilleen entistä parempaa huomiota etenkin Euroopan pohjois- ja keskiosissa. Sopimuksen miinuspuoleksi mainittiin, että levyn julkaisupäivämäärää jouduttiin lykkäämään. "When Lightning Strikes" ilmestyy 16. tammikuuta. Levyn oli alun perin tarkoitus ilmestyä lokakuussa.

Drakkarin eeppistä metallia sisältävä uutukaisalbumi on konseptikiekko, johon on ympätty voimakkaita riffejä, majesteettisia melodioita ja samaa asennetta, jota esimerkiksi Blind Guardianin ja Running Wildin köörit edustavat. Albumilla kerrotaan fiktiivistä tieteistarinaa eräillä historiallisilla tapahtumilla koristeltuna.

"When Lightning Strikes" -albumin kappaleet:

  1. Hyperspace — The Arrival
  2. Day Of The Gods
  3. The Armageddon Machine
  4. In The Belly Of The Beast
  5. Revenge Is Done
  6. When Lightning Strikes
  7. Winter Soldiers
  8. Salvation
  9. At The Flaming Shores Of Heaven
  10. We Ride
  11. The Awakening
  12. My Endless Flight
  13. Aftermath — The Departure
  14. Engage!
  15. New Frontier

Drakkar on:

  • Dave (laulu)
  • Darian (kitara)
  • Sciura (kosketinsoittimet
  • Simone (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.