Metallimusiikki.net

Dream Theaterin rumpali erosi.

  • Julkaistiin torstaina 09.09.2010.
  • Luettu 1455 kertaa
  • Bändit:

Progressiivista metallia luova Dream Theater uutisoi vain muutamia tunteja sitten, ettei yhtyeessä 25 vuotta toiminut rumpali Mike Portnoy enää kuulu bändiin. Bändi on varmistanut muusikon eroamisen. Portnoy kirjoitti eilen lehdistötiedotteen, jota hän ei omien sanojensa mukaan uskonut koskaan tekevänsä. Siinä hän toteaa ymmärtävänsä jos eroaminen tuntuu faneista shokeeraavalta, mutta hänelle se ei ollut hetken huumassa tehty päätös. Hän on harkinnut Dream Theaterista eroamista ainakin vuoden ajan. Dream Theateria perustamassa ollut Portnoy kokee bänditoiminnan sijaan nyt muut asiat mielekkäämmiksi. Huolimatta hyvistä kokemuksista, joita hän on saanut soitellessaan vuoden aikana Hailin, Transatlanticin ja Avenged Sevenfoldin kanssa, mies haluaa viettää aikaansa muissa projekteissa kuin Dream Theaterissa.

Portnoyn mukaan Dream Theater todella kaipaisi nyt taukoa. Bändi ei sitä aio tehdä, joten se on ainakin osasyynä tälle eroamispäätökselle. Kirjoittamassaan tiedotteessa hän eroaa yhtyeestä ettei rikkoisi ystävyyssuhteita muihin bändin jäseniin. Mies kertoo toivoneensa Dream Theaterin jäsenten suostuvan lyhyeen taukoon, jotta hän voisi ladata akkujaan, mutta muut jäsenet eivät tähän suostuneet. Hän katsookin uhrautuvansa yhteisen hyvän vuoksi siirtymällä sivuun suuremmitta kitinöittä. Portnoy toivottaa bändille parhainta jatkoa ja kiittää fanejaan. Hän on ylpeä jokaisesta Dream Theaterin luomasta albumista, jokaisesta biisistä ja jokaisesta soittamastaan keikasta.

Dream Theater uutisoi Mike Portnoyn poistumisen jättävän suuren aukon yhtyeeseen, sillä hän on ollut valtava voimavara vuosikymmenten ajan. Bänditoiminta ei tule kuitenkaan hidastumaan eikä lakkaamaan rumpalin lähtemisen vuoksi. Suunnitelmien mukaan ryhmä aikoo saapastella studioon tammikuussa 2011 luodakseen seuraavan pitkäsoiton, jota seuraa täysimittainen maailmankiertue. Yhtye toivottaa ex-jäsenelleen parhainta jatkoa musiikillisissa toimissaan.

Dream Theater on:

  • James LaBrie (laulu ja kosketinsoittimet)
  • John Petrucci (kitara ja laulu)
  • John Myung (basso ja Chapman stick)
  • Jordan Rudess (kosketinsoittimet)
  • Mike Portnoy (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.