Metallimusiikki.net

Ecliptyka: "A Tale of Decadence".

  • Julkaistiin keskiviikkona 23.02.2011.
  • Luettu 798 kertaa
  • Bändit:

"A Tale of Decadence" -albumin etukannessa värikäs, sinertävä, vihertävä ja kellertävä, maalaus tai valokuva suurkaupungista. Kuvan keskellä lukee valkoisella värillä Ecliptyka ja sen alla pienellä fonttikoolla "A Tale of Decadence".Julkaistaan huhtikuussa

Brasiliasta käsin toimiva Ecliptyka tiedottaa tuovansa huhtikuussa 2011 ensimmäisen albuminsa esiin. Debyyttialbumi on nimeltään
“A Tale of Decadence” ja sen kansitaide näkyy ohessa. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan teoksen oli tarkoitus ilmestyä jo viime vuoden joulukuussa. Ryhmän mukaan debyytti kertoo ihmiskunnasta, joka tuhoaa tätä ainoaa planeettaa. Myös politiikka, sota ja eläinrääkkäys ovat levyn vallitsevia teemoja. Vuodesta 1999 lähtien toiminut ryhmä käyttää esikoislevynsä julkaisemisessa Die Hard Recordsin apua. Albumin tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon. Levy nauhoitettiin Mark Studion uumenissa ja biisissä jos toisessakin kuullaan vierailevina vokalisteina Hateful-yhtyeen Marcelo Carvalhoa ja Mindflow-bändin Danilo Herbertiä. Oheisen kansitaiteen toteutti Angralle ja Hangarille töitä tehnyt pensselisetä João Duarte.

“A Tale of Decadence” -albumin kappaleet:

  1. The Age Of Decadence
  2. We Are The Same
  3. Splendid Cradle
  4. Fight Back
  5. Dead Eyes
  6. Echoes From War
  7. Hate
  8. Why Should They Pay?
  9. Look At Yourself
  10. I’ve Had Everything
  11. Unnatural Evolution
  12. Eyes Closed
  13. Berço Esplêndido (bonuskappale)

Ecliptyka on:

  • Helena Martins (laulu)
  • Guilherme Bollini (kitara ja laulu)
  • Hélio Valisc (kitara)
  • Eric Zambonini (basso)
  • Tiago Catalá (rummut)

Naislaulajalla toimiva Ecliptyka kertoo hakevansa musiikkiinsa vaikutteita power metallista, kuolonmetallista, progeilusta, hard rockista ja metalcoresta. Yhtyeen uran ensimmäinen äänite on vuoden 2007 lopulla julkaistu demo-CD “The First Petal Falls”. Se sisältää viisi englanninkielistä biisiä ja musiikkivideon kappaleeseen “Unleash Me”.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.