Metallimusiikki.net

Eden's Curse: "Trinity".

  • Julkaistiin lauantaina 29.01.2011.
  • Luettu 1146 kertaa
  • Bändit:

Devolvedin logo hohtavin, vaalein kirjaumin futuristisen valosäteitä syöksevän rakennelman yläpuolella. Kuvan alaosassa lukee suttuisin kirjaimin "Oblivion".Julkaistaan 18.3.2011

Monikansallinen melodisen metallimusiikin projekti Eden’s Curse kertoi eilen perjantaina tuovansa kolmannen studiosoittonsa ihmisten ilmoille 16. maaliskuuta. Tuolloin se ilmestyy Japanin alueella Spiritual Beastin tuella. Euroopassa albumi ilmestyy kahta päivää myöhemmin AFM REcordsin tuella. Eden’s Cursen uutukainen on nimeltään “Trinity”. Sen kansitaiteen loihti Thomas Ewerhard. Ewerdhardin kuvituksia nähdään myös Avantasian, Edguyn ja Asian levyjen kansina. Kannen takaa löytyy 12 biisiä. Niistä osassa kuullaan vierailevia muusikkoja. Lisäksi albumi sisältää Dion biisistä “Roc ‘N‘ Roll Children” tehdyn tulkinnan. Albumin Euroopan-version soittolistalla kuullaan bonusraitana “We Climb” ja Yhdysvalloissa bonuksena on “Never The Sinner”. Japanilaiset fanit saavat bonukseksi kappaleet “Guardian Angel” ja “Unchain The Night”. Jälkimmäinen on Dokken-cover.

Eden’s Curse paljasti pari viikkoa sitten nauhoitelleen edesmenneen Ronnie James Dion muistoksi kappaleen “Rock ‘N‘ Roll Children”. Dion klassikkobiisi haluttiin sisällyttää “Trinity”-albumille poismenneen muusikon muistoksi. Eden’s Cursen vokalisti Michael Eden kertoi julkisesti toukokuussa 2010 menettäneen Ronnie Dion myötä ihailemansa laulajan ja henkilön, jota hän piti ystävänään.

“Trinity”-albumin kappaleet:

  1. Trinitas Sanctus (intro)
  2. Trinity
  3. Saints Of Tomorrow
  4. No Holy Man (feat. James LaBrie)
  5. Guardian Angel
  6. Can’t Fool The Devil
  7. Rivers Of Destiny
  8. Dare To Be Different
  9. Children Of The Tide
  10. Black Widow (feat. Andi Deris)
  11. Jerusalem Sleeps
  12. Rock ‘N‘ Roll Children

Albumilla pantava bonusraita Dokkenin klassikkokappaleesta “Unchain The Night” on yhtyeen biisintekijän, basisti Paul Loguen mukaan nauhoitettu yksinkertaisesti siksi, että Dokken on yksi niistä bändeistä, joiden pohjalta Eden’s Cursen äänimaailma syntyy. Samansuuntaisiksi vaikutteiksi basisti listaa Pink Cream 69:n ja Queensrÿchen.

Eden’s Curse on:

  • Michael Eden (laulu)
  • Thorsten Koehne (kitara)
  • Alessandro del Vecchio (kosketinsoittimet)
  • Paul Logue (basso)
  • Pete Newdeck (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.