Metallimusiikki.net

Edge Of Serenity: "The Chaos Theory".

Edge Of Serenityn albumin "The Chaos Theory" etukannessa näkyy puolialaston ihminen, jolla kaasunaamari kasvoilla. Ihminen on kyyryssä punertavan taivaan alla. Taustalla näkyy suuria pilviä ja rakennusten siluetteja. Yläosassa valkoisella värillä bändin lJulkaistaan 5.5.2009

Alankomaalainen meteliryhmä Edge Of Serenity julkaisee ensi viikon tiistaina, toukokuun viidentenä, debyyttialbuminsa “The Chaos Theory” levy-yhtiö Romulus X Recordsin avulla. Albumi nauhoitettiin Saksan maaperällä Spacelab Studioilla, jossa kappaleet tuotti, miksasi ja masteroi Christian “Moschus” Moos. Levyllä ei kuulla yhtyeen basistin musisointia lainkaan, sillä bassonikkari Mark Brekelmans värvättiin vasta eilen 26. huhtikuuta. Mark Brekelmans on entinen Xyst-yhtyeen jäsen. Basistin soittamista Edge Of Serenityssä kuullaan ensimmäistä kertaa lähikuukausien aikana yhtyeen siirtyessä keikkailemaan. Bändi on toistaiseksi varmistanut esiintyvänsä vain Saksan Göppingenissä 26.9. vietettävän Metaltribe-festivaalin lavalla. Lisää esiintymispäivämääriä tullaan listaamaan myöhemmin yhtyeen nettisivuilla ja myös MySpace-sivuilla.

Metallimiehet ilmoittivat 20. päivä laskeneensa “The Chaos Theory” -albuminsa ennakkotilattavaksi bändin kautta. Noin kuukautta aikaisemmin bändi kävi solmimassa levytyssopimuksen Romulus X Recordsin kanssa ainakin yhden albumin julkaisemista varten.

“The Chaos Theory” -albumin kappaleet:

  1. Inside
  2. Sign Of Chaos
  3. Dying Illusion
  4. Layers Of Evolution
  5. Born To Fall Apart *
  6. Endless Brutality **
  7. How Much Can You Take
  8. Words From Within
  9. The Downward Spiral
  10. Save My Day ***

Kappeleessa “Born To Fall Apart” kuullaan vierailevana vokalistina Judith Stüberiä, joka on Everonin ja Satyrianin jäsen. Biisissä “Endless Brutality” laulaa Tony J.J. ja Dennis Hormes soittaa soolon “Save My Day” -kappaleessa.

Edge Of Serenity on:

  • Wietze (laulu)
  • Henk (rummut ja syntetisaattorit)
  • Jaco (kitarat)

Bändi on ollut toiminnassa vuodesta 2007 lähtien Henk ter Heedgen, eli Henkin, ja Wietze Halman johtamina. Yhtye julkaisi vuonna 2007 ensimmäisen levynsä, nimeltään “Dying Illusion”, mutta myöhemmin ryhmä on painottanut levyn olleen epävirallinen julkaisu. Alkuvuodesta 2008 miehet keikkailivat Euroopassa ja huhti-kesäkuun välisenä aikana “The Chaos Theory” -levyn nauhoitusvaiheet hoidettiin alta pois Spacelabin studioilla Saksassa.

Yhtye tunnettiin aikaisemmin nimellä Edge Of Anger, mutta nimi päädyttiin myöhemmin vaihtamaan keulahahmo Wietze Halman suosituksesta nykyiseen muotoonsa. Aikaisemman nimen Halma on todennut aiheuttaneen turhaa häslinkiä, sillä maailmassa on muitakin soitinyhtyeitä samalla nimellä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.