Metallimusiikki.net

Sonata Arctican kitaristina paremmin tunnettu Elias Viljanen julkaisi järjestyksessä kolmannen sooloalbuminsa 24.6.2009. Viljasen edellisestä soolokiekosta on jo neljä vuotta. Uusi levy onkin eräänlainen musiikillinen tarina, läpileikkaus kuluneesta neljästä vuodesta. Maistellaanpa hieman albumia. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa vierailevia vokalisteja, nimittäin Sonata Arctican omaa Tony Kakkoa ja Nightwishista tuttua Marco Hietalaa.

Viljasen nettisivuilla osoitteessa www.eliasviljanen.com kerrotaan tarkempia taustatietoja muusikon vaiheista ja tekemistä soololevyistä. Uusi “Fire-Hearted” on seuraaja vuonna 2005 ilmestyneelle “The Leadstar” -opukselle, joka puolestaan on jatkoa kitaristin vuoden 2002 puolella esiin tuomalle soolodebyytille “Taking the Lead”.

“Fire Hearted”: Alkaa hyvin Van Halen -henkisesti. Heti tulee selväksi Eliaksen kyvyt kepittäjänä. Musiikki on melodista ja selkeälinjaista.

“The Last Breath of Love”: Astetta raskaampi biisi, jossa Marco Hietalan varsin mainio lauluosuus. Tarttuva kertosäe. Tanakat kitarat, ja jälleen mainiota ultrasäröllä soitettavaa tiluttelua. Melodisesti erittäin mainio biisi, ehdottomasti levyn parhaimmistoa.

“Cruel Groove”: Fuzz-särön nupit on käännetty kaakkoon ja mainio rumputykitys kuljettaa biisiä eteenpäin. Kuulostaa yllättäen Black Sabbathilta. Upeat rumpusoundit, kuten koko levyllä.

“Kiss of Rain”: Tässä mentiin taas kasarimeiningillä ja Van Halenin linjoilla. Tony Kakon laulu ei oikein saa tulta alleen. Muutenkin biisi jää hiukan väliaikamusiikiksi. Positiivista tässä, kuten koko levyllä, ovat hyvät saundit ja miksaukset.

“Head Up High”: Melodinen fiilistelykappale, joka ei saa paatuneen metallimiehen sydäntä sykkimään! Mitäänsanomaton melodia ei lähde lentoon, eikä jää päähän, jos se nyt metallissa edes olisi toivottavaa. Minusta olisi!

“Up to Speed”: Tuplabassareita ja southern rockia? Kulkee kuitenkin tosi mukavasti. Alankin pitämään rumpalia toisena yhtyeen koossa pitävänä voimana. Kitaraosuuskaan ei konstaile liikaa, vaan pysyttelee nerokkaasti kootussa riffittelyssä.

“Supernatural”: Kitara korvaa mukavasti laulun puuttumisen. Kitara joikaakin mukavasti läpi kappaleen. Joskin hiukan enemmän raakuutta ei olisi pahaksi. Ei levyn parhaimmistoa.

“One Tonight”: Hidas, melodinen, hitusen folkmainen. Kuulostaa melodioiltaan kansanmusiikilta. Kitaristi yltää ultranopeisiin sfääreihin ja tässä onkin oivaa purtavaa aloitteleville kitaristeille. Hieno biisi!

“The Triumph”: Onko tämä Popedaa rankemmilla soundeilla? Ällöttävä sävellaji, joka saa biisin kuulostamaan tekopirteältä. Ei oikein säväytä, ei millään tasolla.

“My Guiding Light”: Nyt meni hirveäksi. Täysin akustinen biisi, joka sopii ehkä kitaransoiton oppaaseen, muttei mielestäni tälle levylle lainkaan. Biisissä ei ole minkäänlaista mieleen jäävää melodiaa.

“Showstopper”: No nyt päästiin jälleen totuuteen. Raastavan tehokas biisi, joka hyökkää kuuntelijan korviin kuin ampiaisparvi. Rumpali tekee taas mallikkaan työn. Kerrassaan mahtava biisi. Tässä kitara hoitaa mallikkaasti hommansa, ja soolot ovat jälleen omaa luokkaansa. Olisiko vielä parempi vokalistin kera?

“Beautiful Piece”: Jälleen akustinen, progemainen raita, päätökseksi. Mielestäni Elias ei ole parhaimmillaan näissä akustisissa sävellyksissä. Melodiassa ei oikein löydy tarttumapintaa. Sääli!

Mitäpä tästä levystä jäi mieleen? Levy, jossa on kauttaaltaan mahtavat saundit ja miksaus. Musiikki kuulostaa osittain 80-luvulta, enkä itse oikein löytänyt luvattua musiikillista tarinaa. Kuulijalle, joka pitää melodisesta metallista, ja nauttii virtuoosimaisesta kitaran käsittelystä, tämä on oiva levyhankinta!