Metallimusiikki.net

Eluveitieltä albumi alkuvuodesta 2012.

  • Julkaistiin perjantaina 02.09.2011.
  • Luettu 1150 kertaa
  • Bändit:

Kesällä Nummirockissa nähty sveitsiläisyhtye Eluveitie on siirtynyt Zürichissä sijaitsevaan studioon nauhoittaakseen siellä alkuvuodesta 2012 julkaistavan uuden albuminsa. New Sound Studion uumenissa ikuistettavan levyn tuottajana toimii nykyinen Coronerin ja entinen Kreatorin kitaristi Tommy Vetterli. Sama mies myös miksaa levyn. Ensimmäiseksi bändi nauhoittaa rumpuraidat. Laulu- ja folk-soitinten ääniraidat purkitetaan erikseen Soundfarm-studiossa yhdessä Anna Murphyn ja Marco Jencarellin kanssa. Eluveitie on haltioissaan uudesta biisimateriaalistaan. Sen yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu.

"Helvetios"-niminen albumi julkaistaan ensi vuoden alussa tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana. Äänite tulee olemaan seuraaja helmikuussa 2010 Nuclear Blast Recordsin kautta julkaistulle pitkäsoitolle "Everything Remains (As It Never Was)". Kyseessä oli bändin järjestyksessä neljäs albumijulkaisu. Uuden metallialbumin jälkeen yhtye tulee nauhoittamaan akustisen levyn, nimeltään "Evocation II". Ensimmäinen Eluveitien akustinen levy, "Evocation I: The Arcane Dominion", julkaistiin keväällä 2009.

Eluveitie on:

  • Chrigel Glanzmann (laulu, mandola, pillit, gaita, kitara ja bodhrán)
  • Simeon Koch (kitara ja laulu)
  • Ivo Henzi (kitara)
  • Meri Tadic (viulu ja laulu)
  • Anna Murphy (kampiliira ja laulu)
  • Patrick Kistler (säkkipillit)
  • Kay Brem (basso)
  • Merlin Sutter (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.