Metallimusiikki.net

Enshadowed: "Magic Chaos Psychedelia".

  • Julkaistiin torstaina 19.01.2012.
  • Luettu 683 kertaa
  • Bändit:

Piirros pimeyden keskellä lojuvista olennoista, jotka etäisesti muistuttavat ihmisiä.Kuvassa albumin kansitaide

Pulverised Records kertoo kreikkalaisen misantrooppiryhmä Enshadowedin sijoitetun sen bändikokoelmaan. Levytyssopimuksen avulla Enshadowed tulee julkaisemaan kolmannen studioalbuminsa, nimeltään "Magic Chaos Psychedelia", myöhemmin kuluvana vuonna. Levyn tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole päätetty. Pulverisedin myyntipuheessa uutta levyä kuvaillaan black metallin ja kokeellisten osuuksien yhdistelmäksi. Yhdistelmän kerrotaan olevan voimakas ja eeppinen, synkkä ja nihilistinen, annos blackened death metallia. Bändin kitaristi N.e.c.r.o kommentoi "Magic Chaos Psychedelia" -luomuksen olevan Enshadowedin uralla tärkein askel. On yhtyeelle kunnia päästä osaksi Pulverised Recordsia, sillä levy-yhtiö toimii ammattitaitoisesti. Myös kitaristin toisen bändin, Burial Horden, aikaisemmat kokemukset Pulverised Recordsista ovat myönteiset.

N.e.c.r.o kertoo uuden Enshadowed-kiekon olevan hyvin henkilökohtainen äänite bändille. Sillä kuultavia biisejä on tehty uudelleen kerta toisensa jälkeen ilman aikarajoitteita ja stressiä. Siksi lopputulos on todella luova ja voimakas. Kitaristi kiittää nimeltä etenkin Fotis Benardoa, Septic Fleshinkin kokoonpanosta tuttua miestä, joka avusti ääniteknikkona albumin nauhoittamisessa.

"Magic Chaos Psychedelia" -albumin kappaleet:

  1. Stary Throne Of It
  2. Is Venit Ex Abyssus
  3. Black Holes, Death Planets
  4. The Scenario
  5. Surrealistic Shade Of Color Black
  6. Dethroned
  7. Inner Psy-Trip
  8. The Dual Hypostasis Of Nihil
  9. Magic Chaos Psychedelia

Enshadowed on:

  • Serpent (laulu)
  • N.e.c.r.o (kitarat)
  • Golgotha (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.