Metallimusiikki.net

Eventiden uudelle albumille 13 biisiä.

  • Julkaistiin torstaina 10.09.2009.
  • Luettu 688 kertaa
  • Bändit:

Lähes harmaasävyinen valokuva tiellä rivissä kävelevistä neljästä miehestä. Heistä jokaisella mustat paidat yllään, osalla farkut jalassa. Taustalla näkyy lehdettömiä puita ja kuollutta peltoa tai niittyä.Kuva: Anna Grafström

Tukholman Eventide julkaisee ensi vuoden puolella melodista death metallia ainakin 13 biisiä. Bändi on viimeisen kuukauden varrella onnistunut nauhoittamaan jo rumpuraidat albumiaan varten, mutta äänityshommien sujuessa sangen hitaanlaisesti, levyä ei sovi odottaa ilmestyväksi ihan lähitulevaisuudessa. Eventiden jäsenillä on aikaa äänittämistä varten vain pari tuntia viikossa. Seuraavaksi ryhmä aikoo taltioida bassot ja kitaraosuudet lähiviikkojen kuluessa. Albumin äänittäminen käynnistyi heinäkuun jälkimmäisellä puoliskolla kappaleen “Mechanical Slaves” rumpukuvioiden nauhoittamisella.

Ruotsalaisnelikko julkaisi edellisen kerran musiikkia viime vuonna promolevyn “Planet Plague “ muodossa. Ilmaiseksi Internetissä julkaistu neljän biisin kokonaisuus on mahdollista kuunnella esimerkiksi Eventiden MySpace-sivuilla.

Yhtyeen jossain vaiheessa vuotta 2010 julkaisema studioalbumi tulee olemaan Eventiden järjestyksessä toinen täyspitkä äänite. Albumi tulee olemaan seuraaja lokakuussa 2006 Cartel Median kautta julkaistulle debyyttirykäisylle “Diaries from the Gallows”. Ensimmäinen albumi nauhoitettiin Ruotsin Göteborgissa sijaitsevan Los Angered -studion tiloissa. Heinäkuussa 2009 yhtye ilmoitti, ettei se tule painamaan ainakaan tämänhetkisten tietojen valossa uusia kopioita esikoisalbumistaan halutessaan investoida varansa seuraavaan albumiin. Promokiekko “Diaries from the Gallows” on edelleen mahdollista hankkia digitaalisesti ja myös CD-formaatissa.

Harmaasävyisessä valokuvassa neljä pääosin mustiin vaatteisiin pukeutunutta miestä kävelee poispäin vaalealla hiekkatiellä kesäpäivänä. Taustalla näkyy lehtimetsää, peltoa tai niittyä ja hyvin vaalea pilvetön taivas.
Kuva vuodelta 2007. Kuvaajana Anna Grafström.

Yhtyeen viime vuonna julkaisema neljän biisin promokiekko nauhoitettiin syys-joulukuussa 2007 Magnusoundin tiloissa ilman ulkopuolisen tuottajan tukea. Kiekko masteroitiin bändissä laulavan ja kitaraa soittavan Jacob Magnussonin toimesta. Levyn kansigrafiikan loi bändin basistin virkaa toimittava Thomas Magnusson.

“Planet Plague” -promon kappaleet:

  1. Planet plague
  2. The spectacle
  3. The world is dead
  4. Involution

Eventide on:

  • Jacob Magnusson (laulu ja kitara)
  • Sebastian Olsson (kitara)
  • Thomas Magnusson (basso)
  • Max Seppälä (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.