Metallimusiikki.net

Evergrey nimeää basistin maanantaina.

  • Julkaistiin sunnuntaina 05.08.2007.
  • Luettu 1227 kertaa
  • Bändit:

Tummasävyinen ryhmäkuva Evergrey-bändin joukosta, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta pitkähiuksista miestä. Osalla heistä käsivarret tatuointien peitsossa, osalla viikset ja leukapartaa.Progressiivista metallia

Ruotsalainen Evergrey uutisoi The Grey Area -blogissaan aikovansa nimetä bändin uuden basistin maanantaina 6. päivä kuluvaa kuukautta. Yhtye kertoo odottavansa kuumeisesti pääsevänsä paljastamaan faneilleen kuka jatkaa siitä mihin edellinen bassotaituri jäi. Maanantaina julkaistavassa tiedotteessa yhtye julkaisee myös basistin omia kommentteja sekä valokuvan kyseisestä miehestä tai naisesta. Evergrey vihjaa, että tämä basisti on jo entuudestaan osalle faneista tuttu mies… Metallimusiikki.net uutisoi kesäkuussa orkesterin etsivänsä basistia netin kautta.

Bändi kertoo nyt uuden basistin kanssa tehtyjen bändiharjoitusten sujuneen äärimmäisen sulavasti — yhdessä soitetut biisit eivät ole koskaan kuulostaneet yhtä hyviltä kuin nyt. Uuden bassotaiturin ensiesiintyminen Evergreyn remmissä tapahtuu Norjan Fosen Rock Festival -tapahtumassa.

Evergrey mainitsi kesäkuussa, että nykyisin HammerFallin joukoissa soittava Fredrik Larsson toimi bändin tilapäisenä basistina sen jälkeen kun yhtyeen vakituinen bassonikkari Michael oli päättänyt erota ryhmästä. Fredrik liittyi kesäkuussa jälleen HammerFallin miehistöön, mutta hän on edelleen Evergreyn hyvä ystävä jolle bändi toivottaa onnea ja menestystä.

Orkesteri tiedotti samoihin aikoihin kesäkuun lopulla, että nyt he ovat äänittelemässä uusia biisejä. Tuohon aikaan Tom ja Henrik hoitivat studiossa basistin osuudet, joten puuttuva lenkki ei juurikaan bändin toimintaan vaikuttanut. Jonas ja Rikard osallistuivat biisien sanoituksen ja musiikin luomiseen uudella albumilla. Kiekon äänitystyöt on tarkoitus viedä päätökseen ennen kesän päättymistä. Yhtye tähtää uuden pitkäsoittonsa julkaisuhetken tapahtuvan ennen joulua. Faneilleen bändi lupaa kiekon olevan raskas, ehkä raskainta Evergrey-materiaalia tähän päivään mennessä. Sen jälkeen kun levy on ilmestynyt, aikoo bändi jatkaa keikkaputkessa marssimista. Tuohon aikaan yhtye oli huolissaan siitä, saisiko se värvättyä kelvollisen basistin ennen kiertueen alkamista.

Yhtye etsiskelee vielä uutta levy-yhtiötä erottuaan aikaisemmin Inside Out Musicin joukoista julkaistuaan “Monay Morning Apocalypse” -albumin. Kiekko on bändin tällä hetkellä tuorein pitkäsoitto. Se äänitettiin göteborgilaisen Division One Studioiden tiloissa Ruotsissa. Tuottajina toimi kokeneet alan konkarit; Sanken Sandquist ja Stefan Glaumann. He ovat toimineet samoissa merkeissä myös Rammsteinin, Bon Jovin, Britney Spearsin ja Def Leppardin kanssa. Albumilla vierailee laulajattarena Carina Englund ja kitaristina Sigvard Jarrebring.

“Monday Morning Apocalypse” -albumin kappaleet:

  1. Monday Morning Apocalypse
  2. Unspeakable
  3. Lost
  4. Obedience
  5. The Curtain Fall
  6. In Remembrance
  7. At Loss For Words
  8. Till Dagmar
  9. Still In The Water
  10. The Dark I Walk You Through
  11. I Should
  12. Closure

Evergrey on:

  • Tom S. Englund (laulu ja kitara)
  • Henrik Danhage (kitara ja taustalaulu)
  • Rikard Zander (kosketinsoitin ja taustalaulu)
  • Jonas Ekdahl (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.