Metallimusiikki.net

Evil Masquerade: "Pentagram".

  • Julkaistiin keskiviikkona 14.09.2011.
  • Luettu 838 kertaa
  • Bändit:

Dark ja melodiseksi metalliksi musiikkiaan kutsuva Evil Masquerade uutisoi julkaisevansa myöhemmin kuluvan vuoden puolella, tai sitten ensi vuoden alussa, uuden "Pentagram"-nimisen pitkäsoittonsa. Tuliterällä levyllä kuullaan yhteensä 12 biisiä, joista avausraitana toimii kiekon nimikkobiisi. Osaa uuden levyn biiseistä soitetaan bändin kotimaassa Tanskassa, Kööpenhaminassa, järjestettävällä keikalla marraskuussa 2011. Keikalla kuultaneen uusien biisien muassa Evil Masqueraden vanhempia viisuja. "Pentagram" tulee olemaan yhtyeen järjestyksessä 5. studioalbumi. Sen julkaisuajankohtaa eikä julkaisevaa levy-yhtiötä ole vielä nimetty.

"Pentagram"-albumin kappaleet:

  1. Pentagram
  2. A Silhouette
  3. Perfect Disgrace
  4. The Spirits of the Dead
  5. Moonlight Fantasy
  6. Unholy Water
  7. Pray For Mercy On Our Souls
  8. Soul Taker
  9. On a Bed of Thorns
  10. Strangers Might Fool Ya
  11. When the Fire Dies
  12. The Golden Ratio

Albumin tuotti bändin kitaristi Henrik Flyman ja miksasi Helloweenillekin töitä tehnyt Tommy Hansen. "Pentagram"-levyllä kuultavaa aineistoa bändi luonnehtii sellaiseksi, johon on hörpitty vaikutteita Dion, Black Sabbathin ja Rainbowin tuotannosta. Opus on seuraaja kahden vuoden takaiselle "Fade to Black" -kiekolle.

Evil Masquerade on:

  • Apollo Papathanasio (laulu)
  • Henrik Flyman (kitara)
  • Thor Jeppesen (basso)
  • Dennis Buhl (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.