Metallimusiikki.net

Fear My Thoughts hajoaa.

Fear My Thoughtsin jäsenet seisovat rivissä myrskyävän ja tuulisen pilvitaivaan alla. Kuvassa viisi mustiin pukeutunutta miestä, joista osalla pitkät hiukset liehuvat tuulessa. Kunkin laidan äärimmäisenä olevalla miehellä mustat aurinkolasit silmillä.Yhtyeessä viisi jäsentä

Melodista kuolonmetallia takova Fear My Thoughts on tuumaillut lopettavansa bänditoiminnan ensi vuoden alussa. Yhtyeen hajoamisesta kertova päätös julkistettiin keskiviikkona, jolloin saksalaisyhtye ilmoitti viimeisten 13 vuoden olleen hauskoja, mutta tähän se päättyy. Bändiläiset kertovat, ettei yhtyeen hajoamiseen ole johtanut vastoinkäymiset tai riidat, vaan tästä musiikkityylistä eroon kasvaminen. Fear My Thoughtsin jäsenet eivät jaksa enää räimiä samassa genressä, sillä sen jäsenet ovat näinä aikoina kiinnostuneet kukin eri tyylisuunnista. Jäsenet päättivät pitämänsä baaripalaverin päätteeksi soittaa pari keikkaa tammi- ja helmikuussa 2010 Saksassa sekä Sveitsissä.

Fear My Thoughtsin jäähyväiskeikka koetaan Saksan Lörrachissa helmikuun puolen välin tienoilla. Ryhmä uskoo tästä esiintymisestä tulevan intensiivisin ja emotionaalisesti latautunein keikka tähän mennessä. Myöhemmin bändin jäsenet aikovat jatkaa musiikin parissa toimimista kukin omalla tahollaan. Rumpali Norman Lonhard soittaa tällä hetkellä Celtic Frostin suoran jälkeläisen, Triptykonin, jäsenenä. Triptykon julkaisee oman debyyttialbuminsa ensi vuoden alussa. Lisäksi rumpali soittaa yhdessä Fear My Thoughtsin vokalisti Martin Fischerin kanssa Pigeon Toe -nimisessä yhtyeessä. Myös Bart, Patrick ja Markus ovat aikeissa lähteä jonkin uuden bändiprojektin vietäväksi lähitulevaisuudessa.

Saksalaisten viimeiseksi albumiksi jää heinäkuussa 2008 Century Media Recordsin kautta julkaistu “Isolation”. Se on seuraaja kolme vuotta sitten julkaistulle “Vulcanus”-studiosoitolle. Uusi albumi nauhoitettiin bändin omistamassa Black Halo Studiossa kitaristinsa Patrick Hagmannin valvonnassa. Opuksen kansitaide on Fear My Thoughtsin toisen kitaristin, Markus Rufin, ideoima ja toteuttama. Albumilla kuullaan bändiin vuonna 2007 liittynyttä Martin Fischeriä solistina ja samalla syntetisaattorin soittajana. Albumin lauluosuuksien nauhoittamisessa ja miksaamisessa auttoi ruotsalainen Daniel Bergstrand.

Fear My Thoughts on:

  • Martin Fischer (laulu)
  • Markus Ruf (kitara)
  • Patrick Hagman (kitara)
  • Bartosz Wojciechowski (basso)
  • Norman Lonhard (rummut)

Bändi perustettiin jossain vaiheessa vuonna 1997 Saksan Rheinfeldenissä. Alun alkaen ryhmällä ei ollut juurikaan tavoitteita bändiään varten, vaan joukkio soitteli huvin vuoksi kuunnellessaan Slayeria, Integrityä, Negative Approachia ja Dismemberiä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.