Metallimusiikki.net

Fear My Thoughts: uusi laulaja.

Tummasävyinen promokuva Fear My Thoughts -nimisen metallibändin kokoonpanosta, johon kuuluu viisi mustiin vaatteisiin pukeutunutta miestä. Heistä lähes jokaisella yllään jonkinlainen bändipaita. Taustalla kirkkaita neonvaloja.Toimintaa vuodesta 1998

Fear My Thoughts , joka on saksalainen melodista death metallia rykivä ryhmä, vahvistaa nettisivuillaan bändin ympärillä velloneet huhut. Bändin laulaja Mathias Benedikt von Ockl on todellakin päättänyt erota yhtyeestä. Miehen eroamiseen ei liity sen kummempaa tragiikkaa. Hän halusi vaihtaa maisemaa soitettuaan bändin riveissä 10 vuoden ajan — nyt von Ockl haluaa keskittyä enemmän henkilökohtaiseen elämäänsä, opintoihinsa ja maastopyöräilyyn. FMT toivottaa miehelle parhainta jatkoa ja onnea. Mathias soittaa vielä heinä- ja elokuun live-esiintymisissä bändin kanssa, kunnes 7. syyskuuta koittaa viimeinen yhteisesiintyminen ryhmän kanssa. Bändi toivoo kaikkien kynnelle kykenevien saapuvan paikalle toivottamaan Mathiakselle tervemenoa.

Bändi on jo ehtinyt värvätä uuden laulajan riveihinsä korvaamaan siitä eronneen Mathiaksen. Uuden vokalistin nimi on Martin Fischer, joka tekee FMT:n kanssa ensiesiintymisensä Saksan Frankfurtissa 13. syyskuuta. Fischer on jo entuudestaan bändille tuttu mies.

Fear My Thoughtsin ensijulkaisu Century Media Recordsille on “Vulcanus”-albumi, joka julkaistiin tämän vuoden tammikuun 15. päivä Euroopassa. Levyn tuottajana toimi arvovaltainen Jacob Hansen. Albumin soittolistalta löytyy 12 uutta biisiä, joiden musiikillinen tyyli vaihtelee niin deathin kuin thrashin suunnilla aina hard rock -mätöstä progressiiviseen rockiin. Kiekolla käy vierailemassa kappaleessa “Accelerate Or Die” Destruction-bändin keulahahmo Marcel “Schmier” Schirmer sekä kitaristi Miek Sifringer.

Fear My Thoughts on:

  • Markus Ruf (kitara)
  • Patrick Hagman (kitara)
  • Bartosz Wojciechowski (basso)
  • Norman Lonhard (rummut)
  • Martin Fischer (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.