Metallimusiikki.net

Fehler Hammerheart Recordsille.

  • Julkaistiin torstaina 15.12.2011.
  • Luettu 801 kertaa
  • Bändit:

Hammerheart Records uutisoi kiinnittäneen alankomaalaisen sludge metallia soittavan Fehlerin. Fehler on neljän muusikon kokoinen ryhmä, johon kuuluu Legion of the Damnedin kokoonpanossa toimiva kitaristi Twan van Geel. Ryhmä on vaikuttunut raskaan sarjan bändeistä, kuten Crowbarista, Torchesta, Mastodonista ja High on Firestä. Mediatiedotteessa kuvaillaan Fehlerin tuottavan synkkää, raskailla rytmeillä ja järisyttävillä riffeillä sävytettyä monipuolista musiikkia. Levytyssopimus mahdollistaa bändin julkaisevan seuraavan "Dissona"-debyyttialbuminsa Hammerheart Recordsin tuella ensi vuoden keväällä. Levyn kansitaiteen tulee toteuttamaan esimerkiksi Necrophagiaa ja Deathspell Omegaa kuvittanut Comaworkx. Hammerheart Recordsia edustava Guido Heijnens tiesi "Dissona"-albumin tulevan olemaan mahtijulkaisu kuultuaan levyn miksaamattoman version ensimmäistä kertaa. Vaikka bändin nimi tarkoittaa saksaksi epäonnistumista, Fehler tulee antamaan kuuntelijoilleen päinvastaisen fiiliksen kuultuaan bändin uutukaislevyä.

Esikoisalbumin miksausvaihe päättyi elokuun lopussa. Äänittäminen oli viety päätökseen kuukautta aiemmin. Levyn esituotantoprosessi päättyi maaliskuussa. Kiekon tekemisen ohessa Fehler kävi tekemässä keikkoja pääasiassa eri puolilla kotimaataan. Äänitteellä kuullaan ensimmäistä kertaa bändin uutta kitaristia, Twania, joka liitettiin joukon jatkoksi marraskuussa 2010. Edellisen äänitteensä metallimiehet julkaisivat viime vuoden alussa. Tuolloin ilmestyi EP-levyn "Adharma". Se on asetettu kuunneltavaksi kokonaisuudessaan nelikon MySpace-sivuille.

Fehler on:

  • Freek (laulu ja basso)
  • Demian (kitara)
  • Twan (kitara)
  • Ruud (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.