Metallimusiikki.net

Fleshgod Apocalypse: "Agony".

"Agony"-albumin etukannessa piirros miehestä, joka sidottu nahkaisiin tai metallisiin nyöreihin, ja joka rimpuilee. Kuvan yläosassa Fleshgod Apocalypsen logo.Julkaistaan 9.8.2011

Italialainen death metallia ja sinfonisen musiikin aineksia hämmentävä Fleshgod Apocalypse kertoo julkaisevansa Nuclear Blast Recordsin kautta uuden albumin ensi kuukauden alussa. Äänite on yhtyeen uran järjestyksessä toinen ja nimeltään “Agony”. Sille varattu kansitaide näkyy oikealla puolen. Kansitaiteen piirsi Marco Hasmann, sama graafikko, jonka luomus nähdään myös Fleshgod Apocalypsen edellisellä EP-levyllä sekä “Oracles”-debyyttialbumilla. Esikoisalbumi julkaistiin vuoden 2008 toisella neljänneksellä. Sille ilmestyi kesällä 2010 seuraaja “Mafia“-EP:n muodossa. Bändin tuotantoa voi käydä kuuntelemassa siirtymällä lihajumalan MySpace-sivuille.

Fleshgod Apocalypse kertoo “Agony”-albumin etukannen kuvaavan ihmiskunnan ikuista taistelua pahaa puoltaan vastaan. Bändi näkee ihmissuvun kuin maahan sidottuna ja kahleisiin lukittuna — kykenemättä irtautumaan niistä.

Metallibändin mukaan Nuclear Blast Recordsin kaltaisen ammattitaitoisen levy-yhtiön saaminen yhteistyökumppaniksi on aihe iloon. Yhtye tietää saavansa levymerkiltään tukea toimintaansa varten ja voivansa kehittää tyyliään ja tehdä enemmän kiertueita. Bändi suunnittelee siirtyvänsä myöhemmin keikkailemaan Pohjois-Amerikkaan ja sitten Eurooppaan, jonka jälkeen on Aasian ja Oseanian vuoro.

Fleshgod Apocalypse on:

  • Tommaso Riccardi (laulu ja kitarat)
  • Paolo Rossi (laulu ja basso)
  • Cristiano Trionfera (laulu ja kitarat)
  • Francesco Ferrini (piano)
  • Francesco Paoli (rummut, kitarat ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.