Metallimusiikki.net

Fleshgod Apocalypse Nuclear Blast Recordsille.

Italian Fleshgod Apocalypse uutisoi solmimastaan levytyssopimuksesta Nuclear Blast Recordsin kanssa. Levytyssopimus turvaa bändin järjestyksessä toisen studioalbumin julkaisemisen kesällä 2011. Yhtye toivoo kykenevänsä saattamaan lätyn faniensa korville kun samalla kun bändi esiintyy Pohjois-Amerikan Summer Slaughter Festivalissa. Sinfonista ja teknistä metallimättöä kilkattava Fleshgod Apocalypse viimeistelee seuraavaa pitkäsoittoaan parasta aikaa. Teos tulee olemaan seuraaja vuoden 2010 EP-lätylle, nimeltään “Mafia”, sekä vuoden 2009 päivinä ilmestyneelle “Oracles”-debyyttialbumille. Yhtye kertoo odottavansa kuumeisesti pääsevänsä aloittamaan yhteistyön Nuclear Blast Recordsin kanssa, jonka väki on ammattitaitoista ja alalla arvostettua. Kitaristi ja laulaja Tommaso Riccardi uskoo tämän levy-yhtiön antavan yhtyeelle mahdollisuuden tuoda itseään esille parhaalla mahdollisella tavalla ja saada sen tueksi Nuclear Blastin resurssit. Hän katsookin levytyssopimuksen olevan kuin uusi alku Fleshgod Apocalypselle.

Italialaismuusikko kertoo bändin seuraavien toimien sisältävän albumin viimeistelemisen ja kiertueelle lähtemisen. Yhtye pyrkii kiertämään ensiksi Pohjois-Amerikassa ja sitten Euroopassa, jonka jälkeen on luvassa Aasian ja Oseanian sekä Etelä-Afrikan, sekä mahdollisesti Etelä-Amerikan alueella keikkaileminen.

Fleshgod Apocalypse on:

  • Tommaso Riccardi (laulu ja kitarat)
  • Paolo Rossi (laulu ja basso)
  • Cristiano Trionfera (laulu ja kitarat)
  • Francesco Ferrini (piano)
  • Francesco Paoli (rummut, kitarat ja laulu)

Yhtye on toiminut vuodesta 2007 lähtien. Fleshgod Apocalypsen riveihin kuuluu death metal -muusikkoja Hour of Penancesta. Bändi kertoo hakevansa inspiraatiota tuotantoonsa Cannibal Corpselta ja Suffocationilta siinä missä Beethovenilta ja Bachiltakin.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.