Metallimusiikki.net

Forever It Shall Be hajosi.

Saksalainen hardcorea soitellut Forever It Shall Be jätti maaliskuussa ilmestyneen “Sonic Death Squad” -albuminsa levytysuransa viimeiseksi teokseksi, sillä bändi kertoi keskiviikkona panneen pillit pussiin. Yhtye toimi neljän vuoden ajan. Ryhmän mukaan nyt on tullut aika siirtyä eteenpäin eikä bänditoiminnan lakkaamiselle ole eriteltävissä mitään tiettyä syytä. Yhtyeen jäsenten välillä ei ole pahaa verta, mutta kaksi albumia julkaisseella ryhmällä ei ole myöskään motivaatiota jatkaa enää yhdessä. Bändi ehti levyttämisen ohessa kiertää Eurooppaa ja esiintyä yhdessä The Hauntedin, All Shall Perishin ja Neaeran kanssa. Bändi soittaa jäähyväiskeikan jossain vaiheessa tulevaisuutta kotipitäjässään. Sen jälkeen osa jäsenistä jatkaa musiikin parissa toimimista omien projektiensa voimin.

“Sonic Death Squad” -albumi ilmestyi maaliskuun alussa. Teoksen julkaisi Maintain Records. Jakelijana toimi Twilight Distribution. Albumin äänitystyöt ryhmä hoiti Rape of Harmonies Studioilla, jossa bändi on aikaisemminkin käynyt äänittelemässä luomuksiaan. Forever It Shall Be työsti tätä maaliskuista pitkäsoittoaan parin vuoden ajan. Levyn luomistyö hidastui yhtyeen laulajan vaihtumisen vuoksi. Viimeisen Forever It Shall Be -albumin biisejä voi kuunnella yhtyeen MySpace-sivuilla.

Forever It Shall Be oli:

  • Claus Ulka (laulu)
  • Stefan Santag (kitarat)
  • Patrick Matyssek (kitarat)
  • Alex Fiala (basso)
  • Mathias Holler (rummut)

Forever It Shall Be perustettiin Saksan Braunschweigissa vuonna 2006. Yhtye solmi berliiniläisen metallimusiikille omistautuneen Maintain Recordsin kanssa levytyssopimuksen puolta vuotta myöhemmin. Sopimus turvasi ensin debyyttialbumin “Reluming the Embers” -albumin esille tuomisen toukokuussa 2007. Teos nauhoitettiin Rape of Harmonies Studioilla. Sen tuottajana toimi Alexander Dietz, joka on saksalaisen metallibändi Heaven Shall Burnin vakituinen kitaristi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.