Metallimusiikki.net

Fragments of Unbecoming: "The Art of Coming Apart"

Mustavalkoinen ja hyvin hämärä valokuva Fragments of Unbecomingin kokoonpanosta seisomassa mustaa taustaa vasten mustiin pukeutuneena.Kuvassa FoU

Saksalainen ruotsalaisella otteella death metallia tekevä Fragments of Unbecoming listasi torstaina tulevan studioalbuminsa lopullisen soittolistan. Siltä löytyy yhteensä kahdeksan brutaalia death metal -biisiä ja kaksi instrumentaalista viisua. Ne on nyt miksattu Soundtunnel Studiossa Ingo Maierin toimesta ja pian myös masteroitu ruotsalaisen Dan Swanön voimin. Levy julkaistaneen loppuvuodesta 2012 nimellä "The Art of Coming Apart" Cyclone Empire Recordsin kautta. Julkaisupäivämäärää eikä kansitaidetta ole vielä paljastettu. Sama levy-yhtiö julkaisi myös Fragments of Unbecomingin edellisen, neljännen, albumin vuonna 2009.

Metallibändi vei 17.6. päätökseen albumin merkeissä tehdyn promokuvaussession ja muutamaa päivää myöhemmin levyn nauhoittamisen. Kappaleet miksattiin kesäkuun lopussa. "The Art of Coming Apart" -albumin kappaleista ainakin paria kuultiin Saksanmaalla hiljattain tehdyn keikan yhteydessä. Yhtyeeltä ilmestyi aikaisemmin vuonna 2012 demoasteinen äänikasetti "Advance Demo 2012", jonka soittolistalla kuullaan kaksi instrumentaalista ja kaksi muuta rallia.

"The Art of Coming Apart" -albumin kappaleet:

  1. The Art Of Coming Apart
  2. Barren And Bleak
  3. Four Winters
  4. Hours Of Suffering
  5. Memorial Stone
  6. A Silence Dressed In Black
  7. Sundown (instrumentaalinen)
  8. Trapping The Unseen
  9. Seasons Of Tranquillity
  10. Fathomless (Epilogue)

Fragments of Unbecoming on:

  • Sam Anetzberger (laulu)
  • Stefan Weimar (kitara ja taustalaulu)
  • Sascha Ehrich (kitarat)
  • Christopher Körtgen (basso ja taustalaulu)
  • Ingo Maier (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.