Metallimusiikki.net

Godfleshin "Streetcleaner"-albumista uusintapainos.

  • Julkaistiin sunnuntaina 09.05.2010.
  • Luettu 916 kertaa
  • Bändit:

Godfleshin albumin "Streetcleaner" etukannessa näkyy maalaus tai valokuva tulimyrskystä, jonka edessä etäisesti ristillä roikkuvia ihmisiä muistuttavia hahmoja. Kuvan alaosassa valkoisella värillä albumin nimi ja yläosassa Godfleshin logo.Julkaistaan 21.6.2010

Englantilainen industrial metal -yhtye Godflesh julkaisi debyyttialbumin “Streetcleaner” vuonna 1989. Sitä seurasi vielä viisi muuta pitkäsoittoa ennen kuin yhtye lopulta kosahti huhtikuussa 2002. Godfleshin esikoisalbumista aiotaan julkaista Earache Recordsin avulla uusintapainos siten, että sen digipak-painos ilmestyy täällä Euroopassa 21. kesäkuuta ja Pohjois-Amerikassa 10. elokuuta. Uusintapainos sisältää alkuperäisen version biisit, mutta masteroituina uudelleen, sekä kokonaisen bonus-CD:n täynnä treenikämppäkausien taltiointia ja aikaisemmin julkaisematonta materiaalia. Tämä levy enteilee yhtyeen comebackin tekemistä. Godfleshin joukot kielivät jo viime vuoden marraskuussa soittavansa ainakin Ranskan Hellfest Summer -ulkoilmafestivaalissa kesällä. Helmikuussa 2010 yhtyeen laulaja–kitaristi Justin Broadrick vihjasi yhtyeen saattavan luoda vielä uutta musiikkia.

Godfleshin “Streetcleaner” ilmestyy uusintapainoksena, jonka kappaleet on masteroitu uudelleen yhtyeen perustaneen Justin Broadrickin toimesta. Albumin mukana tulee tusinan verran aikaisemmin julkaisemattomia live-esiintymisestä nauhoitettuja biisejä, vaihtoehtoisia miksausversioita ja demoasteisia tallenteita. Kiekko kääritään monipaneelisiin digipak-kuoriin, joissa on sivumerkintöjä yhtyeen jäseniltä.

“Streecleaner”-albumin kappaleet:

  1. Like Rats
  2. Christbait Rising
  3. Pulp
  4. Dream Long Dead
  5. Head Dirt
  6. Devastator / Mighty Trust Krusher
  7. Life Is Easy
  8. Streetcleaner
  9. Locust Furnace
  10. Tiny Tears
  11. Wound
  12. Dead Head
  13. Suction

Godflesh soittanee esikoisalbuminsakin kappaleita kesäkuun 18.–20. välisenä aikana Ranskan Clissonissa vietettävässä Hellfest-tapahtumassa. Tämä esiintyminen on bändin ainoa konsertti Euroopan alueella. Esiintymisen aikana Godfleshin kokoonpanoon kuuluu sen laulaja ja kitaristi Justin Broadrick ja basisti G.C. Green. Muiden instrumenttien soittajista ei ole toistaiseksi tietoa.

“Streetcleaner”-bonus-CD:n kappaleet:

  1. Like Rats (Original Unreleased Mix)
  2. Christbait Rising (Original Unreleased Mix)
  3. Pulp (Original Unreleased Mix)
  4. Dream Long Dead (Original Unreleased Mix)
  5. Head Dirt (Original Unreleased Mix)
  6. Streetcleaner (Live In Geneva 1990)
  7. Head Dirt (Live In Geneva 1990)
  8. Pulp (Rehearsal May 1989)
  9. Dream Long Dead (Rehearsal April 1989)
  10. Christbait Rising (Rehearsal April 1989)
  11. Deadhead (Original Demo Guitar & Machine 1988)
  12. Suction (Original Demo Guitar & Machine 1988)

Godleshin taival päättyi virallisesti vuoden 2002 huhtikuussa sen jälkeen kun bändin vakituinen basisti G.C. Green oli aikaisemmin ilmoittanut vetäytyvänsä bändistä. Sen jälkeen myös Broadrick jättäytyi kelkasta juuri ennen pitkähkön kiertueen alkamista Yhdysvaltojen maaperällä. Broadrick tilitti tapahtunutta toteamalla ymmärtäneensä Greenin poistumisen jälkeen, ettei hän jaksa yksin kaikkea eikä Godflesh ole Godflesh ilman sen pitkäaikaista basistia.

Godflesh on:

  • Justin Broadrick (laulu ja kitarat)
  • G.C. Green (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.