Metallimusiikki.net

Grind Inc. Bastardized Recordingsille.

  • Julkaistiin lauantaina 21.11.2009.
  • Luettu 704 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen death metallia soittava Grind Inc. päätti pari viikkoa sitten polttaa siltansa Twilight Productionsin suuntaan julkaistuaan sitä kautta uransa järjestyksessä kolmennen albumin viime vuoden puolella. “Sudden State of Hate” -albumin seuraaja, nyt studiossa ikuistettava albumi, tullaan julkaisemaan saksalaisen Bastardized Recordingsin kautta, jonka kanssa bändiläiset kävivät tekemässä yhteistyösopimuksen muutamia päiviä sitten. Levy-yhtiön edustaja kertoo yhtyeeseen otetun yhteyttä heti sen jälkeen kun sana Grind Inc.:in aikeista julkaista uusi albumi saapui heidän korvilleen. Grind Inc. pyrkii luomaan uuden albumin julkaisukuntoon ensi vuoden huhtikuuhun mennessä. Albumille ei ole vielä annettu nimeä. Aikaisempien albumien kappaleisiin voi tutustua yhtyeen MySpace-sivuilla.

Bändi nauhoittaa nyt neljättä pitkäsoittoaan Catacomb Productionsin äänitystiloissa. Opuksella tullaan kuulemaan ensimmäistä kertaa Grind Inc.:in uralla vain yhtä vokalistia, sillä bändissä toisena suunsoittajana toiminut Thomas Strafer poistettiin yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien vuoksi toukokuun lopussa. Yhtye ilmoitti aikaisemmin, ettei se tule etsimään enää uutta laulajaa, vaan jatkaa toimintaansa tästä lähtien yhden solistin voimin. Yhtye kiittää Straferia vuosia kestäneestä yhteistyöstä bändin kanssa.

Saksalaisten tämän hetken tuoreinta tuotantoa edustaa “Sudden State of Hate”. Se on Twilight Productionsin, eli Twilight Vertriebin kautta huhtikuussa 2008 julkaistu 41 minuutin mittainen pitkäsoitto. Levy on seuraaja neljä vuotta sitten päivänvalon kanssa treffaneelle “Inhale The Violence” -albumille.

Ryhmä esiintyy yleisön edessä seuraavan kerran 8. ja 9. tammikuuta osana Southern Blood -tapahtumaa. Syyskuusa 2010 aikoo siirtyä Sveitsiin, jossa vietetään Mehsuff Metal Festivalia.

Grind Inc. on:

  • Christoph Mieves (laulu)
  • Jan Pelser (kitara)
  • Thomas Granzow (basso)
  • Adriano Ricci (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.