Metallimusiikki.net

Grind Inc.: "Sudden State of Hate".

  • Julkaistiin keskiviikkona 14.11.2007.
  • Luettu 688 kertaa
  • Bändit:

Viisi miestä seisoo rivissä harmahtavaa betoniseinää vasten. Miehillä arkivaatteet yllään. Kolmella oikeanpuoleisella pitkät hiukset, kahdella vasemmanpuoleisella lyhyet.Brutaalia death metallia

Saksalainen Grind Inc. julkaisi nettisivuillaan uutisia tulevasta “Sudden State of Hate” -albumistaan. Kiekko on alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus laskea irti jossain vaiheessa ensi vuoden alkua Twilight Vertriebin tuuppaamana. Albumi on seuraaja yhtyeen vuonna 2006 julkaisemalle “Inhale the Violence” -levylle. Uusi albumi äänitettiin Ezy Soundz Studion syövereissä tuottaja Carsten “Cazy” Schmidtin seurassa. Levyn kansitaiteen loi Björn Goosses.

BÄndin debyyttialbumi, nimeltään “Executed”, julkaistiin toukokuussa 2005. Kiekolla kuullaan kahden laulajan ulosantia, sillä bändiin lyöttäytyi vuoden 2004 puolella kakkosvokalistiksi Tom-niminen heppu. Kiekko äänitettiin Ezy Studioilla Saksan Krefeldissa.

“Sudden State of Hate” -albumin kappaleet:

Huom. Biisit eivät ole lopullisessa järjestyksessä.

  1. Human Time Bomb
  2. Certifiably Insane
  3. Hole in the Ground
  4. Pact with Agony
  5. To Descendants
  6. Lack of Credibility
  7. Collateral Body Count
  8. Killustrating Your Demise
  9. Petrified Parasites
  10. Voice of Premonition
  11. Sudden State of Hate

Grind Inc. on:

  • Christoph Mieves (laulu)
  • Thomas Strater (laulu)
  • Jan Pelser (kitara)
  • Thomas Granzow (basso)
  • Adriano Ricci (rummut)

Bändin tarina alkoi vuonna 2001, jolloin Grind Inc. perustettiin Hate Factorin ja Night In Galesin joukkojen toimesta sivuprojektiksi. Miesten tavoitteena oli luoda kaikkein brutaaleinta musiikkia kuitenkaan hylkäämättä groovia ja hauskanpitoa. Projektista kehkeytyikin kokonainen bändi, jonka jälkeen Adriano, Jan, Jochen ja Chris soittelivat yhdessä live-esiintymisissä ja äänittivät ensimmäisen 10 biisiä sisältävän demonsa vuonna 2003. Esikoisdemon nimi on “Defined To Kill”. Se sai niin faneilta kuin mediankin edustajilta vuolaasti positiivista palautetta. Pian sen jälkeen yhtye solmi levytyssopimuksen saksalaisen Morbid Recordsin kanssa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.