Metallimusiikki.net

Haradwaith: "Creating Hell".

  • Julkaistiin tiistaina 07.09.2010.
  • Luettu 677 kertaa
  • Bändit:

Musta pohjaväri, jonka päällä demonimaisia olentoja vasemmassa sekä oikeassa laidassa. Kuvan keskellä, yläosassa, Haradwaith-yhtyeen logo ja alaosassa lueke himmein kirjaimin "Creating Hell" ilman lainausmerkkejä.Julkaistaan 5.11.2010

Saksalainen black metal -genren tulokasbändi Haradwaith laski viime lauantaina omille MySpace-sivuilleen kappaleen “Devilution”. Biisi sisältyy marraskuun alussa ilmestyvän esikoisalbumin “Creating Hell” soittolistalle. Albumi ilmestyy Black Bardsin kautta sellaisena versiona, jossa kuullaan yhteensä 11 englanniksi laulettua kappaletta. Kolme levyllä kuultavista kappaleista on vaihtoehtoisia versioita aikaisemmista biiseistä. Kiekon kappaleet nauhoitettiin Endstillen suosimassa Jak’s Hell -studiossa. Syy tämän studion käyttämiseen lienee se, että Haradwaithin laulaja Iblis on entinen Endstillen jäsen ja todennut aikaisemman bändinsä aikana studion käyttökelpoiseksi. Haradwaithin joukot laittoivat kuukausi sitten nimensä Black Bards Entertainmentin tarjoamaan levytyssopimukseen.

“Creating Hell” -albumin kappaleet:

  1. Devilution
  2. Laceration of Flesh
  3. Open The Earth
  4. Creating Hell
  5. Mephistophelian Philosophy
  6. Reconstruction Of Chaos
  7. Seed Of Judas
  8. Thoughts Of Exit
  9. Open The Earth (vaihtoehtoinen versio)
  10. Mephistophelian Philosophy (vaihtoehtoinen versio)
  11. Seed of Judas (vaihtoehtoinen versio)

Haradwaith esiintyy lokakuun lopussa Saksan Winsenissä vietettävässä Halloweenfest-tapahtumassa ja joulukuussa 2 Black Troll Winterfestin lavalla maansa Eisenbergissä.

Haradwaith on:

  • Iblis (laulu)
  • Raudhrskal (kitara)
  • Slaktare (kitara)
  • Vorst (basso)
  • Erebor (rummut)

Haradwaith lienee ottanut nimensä J.R.R. Tolkienin hahmottelemasta fantasiamaailmasta. Haradwaith tarkoittaa Haradin asukkaita. Harad sijaitsee Tolkienin saduissa Mordorin liepeillä. Metallibändi on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Se on tähän mennessä julkaissut vain yhden demon, nimeltään “Up North”, vuonna 2004.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.