Metallimusiikki.net

Harmony: "Chapter II: Aftermath".

  • Julkaistiin perjantaina 29.08.2008.
  • Luettu 1010 kertaa
  • Bändit:

Harmonyn "Chapter II: Aftermath" -nimisen albumin kansi. Kuvassa näkyy varjojen keskellä jonkinlainen ihminen, joka seisoo mustuuden ympäröimänä. Kuvan keskellä päällimmäisenä ruskealla värillä lukee, että "harmony" ja sen alapuolella "Chapter II: AftermaJulkaistaan 31.10.2008

Ruotsalainen metalliyhtye Harmony on julkaisemassa 31. lokakuuta uusimman pitkäsoittonsa täällä Euroopan seudulla. Albumi aiotaan julkaista myöhemmin Japanissa ja Pohjois-Amerikassakin, mutta niiden seutujen julkaisupäivämääriä bändi ei ole vielä tähän mennessä saanut sovituksi. Uusi pitkäsoitto tunnetaan nimellä “Chapter II: Aftermath”. Se miksattiin Studio Undergroundin syövereissä Pelle Saetherin toimesta ja masteroitiin In Flamesille, The Hauntedille ja Dark Tranquillitylle musiikkia muovanneen Göran Finnbergin osaavien hyppysten avulla The Mastering Roomin tiloissa. Kiekolla kuullaan vierailevana laulajana “Inner Peace” -kappaleessa Heedin sekä entisen Lost Horizon -yhtyeen Daniel Heimanin ääntä. Kristoffer Gildenlöw, joka on nykyinen Dialin ja entinen Pain Of Salvationin jäsen, soittaa bassoaan kaikissa “Chapter II: Aftermath” -kiekon raidoilla.

Harmony-yhtyeen tähän mennessä tuorein musiikillinen taidonnäyte on kolme biisiä “Chapter II: Aftermath” -levyltä ja kaksi uutta biisiä sisältävän EP-levyn “End of my Road” julkaiseminen 11.8.2008. EP ilmestyi Ulterium Recordsin kautta. Ulterium Records tulee julkaisemaan uuden albuminkin. Ruotsalaisorkesteri solmi levytyssopimuksen nykyisen levy-yhtiönsä kanssa kesäkuussa kuluvana vuonna.

“Chapter II: Aftermath” -albumin kappaleet:

  1. Prevail
  2. Aftermath
  3. Rain
  4. Don’t Turn Away
  5. Kingdom
  6. Silently We Fade
  7. Inner Peace
  8. Weak
  9. I Run
  10. Hollow Faces
  11. End Of My Road

Yhtyeen seuraava live-esiintyminen koetaan Saksan maaperällä Friedewaldissa lauantaina 25.10.2008, jolloin Harmonyn nelikko esiintyy tämän vuoden Metal Fest -festivaalissa. Festivaaliperjantain esiintyjiksi on tähän mennessä värvätty sellaisia rytmiryhmittymiä kuin Dimeless, Impenetrable, Kashee Opeiah, Descend to rise ja hollantilainen Born From Pain. Lauantaina Harmonyn lisäksi paikalla esiintyy Taste of Doomin sakki, sekä Mercury Falling, Squealer, Forsaken sekä Sacrificium. Kaksipäiväisen metallimusiikille pyhitetyn tapahtuman nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.metalfest.de.

Harmony on:

  • Tobias Enbert (rummut)
  • Markus Sigfridsson (kitarat)
  • Magnus Holmberg (kosketinsoittimet)
  • Henrik Båth (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.