Metallimusiikki.net

Hate Ammo nauhoittaa ensi viikolla.

  • Julkaistiin sunnuntaina 08.03.2009.
  • Luettu 650 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen metalliryhmä Hate Ammo ilmoitti muutamia tunteja sitten siirtyvänsä ensi viikon puolella studioon nauhoittamaan ensimmäistä albumiaan. Debyyttialbumi sisältää alustavien tietojen mukaan noin kymmenen kappaletta. Neljästä albumille ahdettavast biisistä on tarjolla demoasteiset raakaversiot Hate Ammon omilla MySpace-sivuilla. Demot nauhoitettiin, miksattiin ja masteroitiin viime vuoden puolella Enhanced Audio Productionsin tiloissa.

Hate Ammo, jonka kokoonpanoon kuuluu jäseniä Naglfarista, Assailantista, Live Elephantista, Bone Gnawerista ja Those Who Bring The Torturesin tiimistä, etsii tällä hetkellä albumilleen julkaisijaa. Yhtyeellä ei ole tällä hetkellä levytyssopimusta minkään tahon kanssa. Kiinnostuneita levy-yhtiöiden edustajia pyydetään lähettämään sähköpostia osoitteeseen contact@hateammo.com.

Uransa ensimmäisen kiekon purkittamiseen tähtäävistä suunnitelmista yhtye uutisoi tammikuussa. Tuolloin kerrottiin debyyttialbumille nauhoitettavan yhteensä kymmenkunta kappaletta.

Yhtyeen ensimmäinen musiikillinen mieliteko on promoäänite “Far Beyond Hatred Promo 2009”. Promokieko sisältää neljä biisiä. Ne nauhoitettiin rumpujen osalta yhtyeen kotistudiossa, lauluraidat taas Dimrakk Studion tiloissa ja kitarat sekä bassot E.A.P.:n studiossa. Levy miksattiin ja masteroitiin Enhanced Audio Productionsissa.

Hate Ammon esikoisalbumin kappaleet:

  • Rise Up
  • I U W E
  • The Narcissist
  • D.E.P
  • Point Of View
  • Far Beyond Hatred
  • Psychotic Episode
  • When The Tide Begins To Rise
  • Seeds
  • A Monday Morning

Hate Ammon ensimmäinen esiintyminen yleisön edessä koettiin 15.11.2008, jolloin meteliryhmä musisoi Hamnamagasinet Metal Galaxy -tapahtumassa kotikaupungissaan Umeåssa. Edellisen kerran orkesteri konsertoi House of Metal -festivaalissa 28.2.2009.

Hate Ammo on:

  • Peder Sundqvist (laulu)
  • Ronnie Björnström (kitara)
  • Henke Mikaelsson (kitara)
  • Olov Norberg (basso)
  • Morgan Lie (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.