Metallimusiikki.net

Hatework hajosi.

  • Julkaistiin maanantaina 08.10.2007.
  • Luettu 673 kertaa
  • Bändit:

Italialainen thrash metallia soittanut Hatework manaa päättäneensä panna pillit pussiin. Yhtyeen hajoamispäätös johtuu henkilökohtaisista syistä, sillä kuluva vuosi oli bändille varsin täynnä dramaattisia muutoksia ja ongelmia henkilökohtaisella tasolla. Ryhmän jäsenet kokivat järkevimmäksi ratkaisuksi lopettaa nyt ja keskittyä jatkossa sellaisiin sivuprojekteihin kuin Wetdog ja Ul Mik sekä Longobardeath. Yhtyeen jäsenet kertovat musiikin olevan aina yksi tärkeimmistä prioriteeteista kunkin heidän elämässään, joten jäsenet tulevat varmasti toimimaan samalla alalla muissakin bändeissä. Hatework kiittää lopuksi kaikkai levy-yhtiöitä, musiikkilehtiä, promoottoreita ja ystäviään sekä tietysti fanejaan.

Yhtyeen tuorein julkaisu on kokoelmakiekkona toimiva “…The Actual Worst Has Come…”, joka edustaa bändin 10 vuotta kestäneen uran parhaimpia paloja. Levyllä nähdään yksi musiikkivideo sekä kaksi live-esiitymisestä taltioitua biisiä. Yhtye solmi aikaisemmin kuluvana vuonna levytyssopimuksen Punishment18 Recordsin kanssa, jonka kautta kokoelmakiekko julkaistiin heinäkuussa.

“…The Actual Worst Has Come…” -kokoelman kappaleet:

  1. Ring Of Fire
  2. My May
  3. Chevrolet
  4. No Authority
  5. Tequila B.A
  6. It’s War
  7. Thrash’n‘roll
  8. I.D.T.
  9. I Don’t Care
  10. Bastard
  11. Madbent For Disaster
  12. Total War
  13. Thrashers’ Attack
  14. Dirty Noise live
  15. Tomahawk live
  16. Ring Of Fire (musiikkivideo)
  17. No Authority (live-esiintymisestä taltioitu)
  18. Dirty Noise (live-esiintymisestä taltioitu)

Yhtyeen tuorein LP-kiekko on vuoden 2004 puolella Beer City Recordsin kautta julkaistu “Thrash ‘n’ Roll”. Bändi keikkaili ahkerasti eri puolilla Eurooppaa saman vuoden aikana.

Hatework oli:

  • Lo (rummut)
  • Marco (kitarat)
  • Fab (laulu)
  • Max (basso)

Bändi aloitti toimintansa vuoden 1996 aikana. Seuraavana vuonna yhtyeeltä valmistui jo esikoisalbumikin, mutta sitä ei saatu julkaistua levy-yhtiön osalta johtuneiden ongelmien vuoksi. Bändi jatkoi lannistumatta keikkailua ja uusien biisien tekemistä. Se saikin valmiiksi “Thrashers’Attack” -nimisen demonsa vuoden 2000 aikana. Hatework vietti vuosituhannen ensimmäiset vuodet promotessaan demoa live-esiintymisissään ja säveltäen biisejä uutta julkaisua varten, joka aikanaan toi yhtyeelle levytyssopimuksen saksalaisen Witches’ Brew Recordsin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen virallinen albumi, “Madbent For Disaster”, julkaistiin vuonna 2002.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.