Metallimusiikki.net

Heel: "Chaos And Greed".

  • Julkaistiin keskiviikkona 01.04.2009.
  • Luettu 859 kertaa
  • Bändit:

Heelin albumin "Chaos And Greed" etukannessa sinistä taivasta ja verenpunaista vettä, jossa kahlaa koristeelliseen asuun pukeutunut ritari. Heelin logo veden päällä valkoisella värillä. Logon alla pienemmällä präntillä myös albumin nimi kaunokirjoituksellJulkaistaan 15.5.2009

Melodisen metallin kastiin kuuluva Heel teki maaliskuun lopussa päätöksen julkaista uusimman studioluomuksensa perjantaina 15. toukokuuta. Kesällä yhtye toivoo voivansa soittaa muutamia live-esiintymisiä, mutta tällä hetkellä yhtye odottaa kovasti pääsevänsä kuulemaan median edustajilta mielipiteitä uusimmasta Heelin albumista, joka on nimeltään “Chaos And Greed”. Yhtyeen vokalisti yhdessä kitaristin kanssa aloittelivat jo uuden biisimateriaalin kirjoittamisen. Seuraavasta albumista jäsenet povaavat musiikillisesti samanlaista annosta kuin mitä toukokuussa ilmestyvä opus tarjoaa. Yhtye kertoo musiikkinsa vertailukohdiksi sellaiset bändit kuin Nocturnal Rites, Insania Stockholm ja Crystal Eyes. Ruotsalaisyhtyeen uusimman albumin tulee julkaisemaan CMSweden yhdessä Rivel Recordsin kanssa.

Heelin debyyttialbumi “Evil Days” julkaistiin vuonna 2007. Sitä seuranneen albumin nauhoitusvaihe käynnistyi maaliskuussa 2008 ja ne päättyivät joulukuussa. Joulukuussa myös uudet bändikuvat otettiin kuvaaja Kristofer Wallmarkin toimesta. Luomuksen bookletin graafisen puolen toteutti Marcus Sigfidsson. Levyllä kuullaan vierailevana kosketinsoittajana Richard Öbergiä ja taustalaulajina Ola Halénia sekä Reinxeed-bändin Tommy Johanssonia. Kaksi kokonaista näytebiisiä albumin annista löytyy Heelin MySpac-sivuilta. Tuorein MySpace-sivujen soittimeen lisätty kappale on “Sons of Thunder”, jonka yhtye laski yleisön kuunneltavaksi helmikuun lopussa.

“Chaos And Greed” -albumin kappaleet:

  1. Chaos And Greed
  2. Crusader
  3. Did You Know
  4. Taste Of Steel
  5. Sons Of Thunder
  6. Forbidden Ways
  7. Kingdom Comes
  8. Light Of Day
  9. S.O.S
  10. This Angel Cry
  11. Gold And Glory
  12. Walk To The Light
  13. Land Of Freedom

Heel on:

  • David Henriksson (laulu)
  • Marcus Elisson (kitara ja taustalaulu)
  • Magnus Öberg (basso)
  • Alexander Gustavsson (rummut)
  • David Jonasson (kosketinsoittimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.