Metallimusiikki.net

Heidevolk etsii viulistia.

  • Julkaistiin sunnuntaina 08.06.2008.
  • Luettu 737 kertaa
  • Bändit:

Heidevolk-bändin miesjäsenet poseeraavat ylivalottuneessa ja osittain hyvin hämärässä ryhmäkuvassa. Metallimiehillä ärjyt ilmeet ja osalla vanhanaikaiset vaatteet yllään, osalla niittirannekkeita käsivarsissaan.Heidevolk vuodesta 2002

Alankomaalainen folk metallia soittava Heidevolk on asettanut etsintäkuulutuksen viulistista, koska bändin edellinen viulutaituri Stefany Speervrouw on päättänyt erota yhtyeen miesvahvuudesta lopullisesti. Bändi kertoo toivovansa viulistin asuvan Hollannissa ja järjestävänsä bänditreenejä säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin Arnhemin kaupungissa. Pestistä kiinnostuneita muusikkoja kehotetaan ottamaan Heidevolkiin yhteyttä bändin nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen vastaamalla.

Yhtyeen uusin albumi on aikaisemmin kuluvana vuonna Napalm Recordsin kautta ilmestynyt “Walhalla Wacht”. Levy julkaistiin Suomessa 26. maaliskuuta ja saman kuukauden aikana myös muissa Euroopan alueen maissa. Pohjois-Amerikkaan albumi saapui 22. huhtikuuta.

“Walhalla Wacht” sisältää folk metallia 42 minuutin edestä. Bändi itse luonnehtii musiikkiaan ryskiväksi metallimusiikiksi, jossa käytetään eeppisiä ja melodisia folk-musiikin elementtejä. Bändin joukoissa käytetään kahta puhdasta lauluääntä kurittavaa vokalistia, suuharppua, viulua ja torvisoittimia. Kaikki biisit lauletaan Heidevolkin maanmiesten kielellä.

“Walhalla Wacht” -albumin kappaleet:

  1. Saksenland
  2. Koning Radboud
  3. Wodan Heerst
  4. Hulde Aan De Kastelein
  5. Walhalla Wacht
  6. Opstand Der Bataven
  7. Het Wilde Heer
  8. Naar De Hal Der Gevallenen
  9. Zwaarden Geheven
  10. Dagenraad

Seuraavan kerran bändi esiintyy Sodom Open Airissa kotimaassaan kuluvan kuukauden 14. päivä. Paikalla esiintyy myös mm. Met Kromlek, Lugubre, Sanguinary ja Winter Of Sin.

Heidevolk esiintyy:

  • 14. kesäkuuta 2008: Sodom Open Air (Winschoten, Alankomaat)
  • 4. heinäkuuta 2008: Brande-Hörnerkirchen (Brande-Hörnerkirchen, Saksa)
  • 27. heinäkuuta 2008: Zwarte Cross Festival (Lichtenvoorde, Alankomaat)
  • 9. elokuuta 2008: Dokk’em Open Air (Raard, Friesland, Alankomaat)
  • 15. elokuuta 2008: Summerbreeze (Dinkelsbühl, Saksa)
  • 16. elokuuta 2008: Barther Metal Open Air (Barth, Saksa)
  • 29. elokuuta 2008: The Frontline (Gent, Belgia)
  • 30. elokuuta 2008: Vlamrock (As)
  • 13. syyskuuta 2008: Wolfzeit Festival (Franken, Saksa)
  • 24. tammikuuta 2009: Winternoise Festival (Osnabrück, Saksa)
  • 17. huhtikuuta 2009: Ragnaröck Festival (Lichtenfels, Saksa)

Kuvassa mustaa taustaa vasten kuusi hevimiestä, joista jokaisella pitkät heviletit ja mustaa vaatetusta yllään, osalla piikkirannekkeita käsivarsissaan. Miehet seisovat selätysten v-muodostelmassa.

Heidevolk on:

  • Reamon Bomenbreke (kitara)
  • Rowan Roodbaert (basso)
  • Joris Boghtdrincker (laulu)
  • Sebas Bloeddorst (kitara)
  • Mark Splintervuyscht (laulu)
  • Joost den Vellenknotscher (rummut)
  • Stefany Speervrouw (viulu)

Bändi kertoo olevansa kotoisin Gelderlandin provinssista, joka on osa Alankomaita. Bändin tarina alkoi vuonna 2002, kun kuusi nuorta miestä päätti samalla paikkakunnalla laittaa pystyyn metallibändin koettuaan innoittajikseen luonnon, saksalaisen mytologian, kansantarut ja Gelderlandin historian.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.