Metallimusiikki.net

Helion vaihtoi kitaristin.

  • Julkaistiin perjantaina 29.02.2008.
  • Luettu 1098 kertaa
  • Bändit:

Helionin miehistö istuu valoisassa ja osittain ylivalottuneessa valokuvassa portailla. Kuvassa miehiä kuusi kappaletta. Valtaosalla pitkät hiukset ja silmiensä edessä aurinkolasit. Rappuset ovat tummat ja kiviset. Niiden vieressä valkoinen betoniseinä.Yhtye kotoisin Hämeenlinnasta

Suomen Helion kertoi eilen tehneensä hiljattain muutoksia miehistöönsä. Tästä lähtien bändin leirissä ei toimi enää kitaristi Kimmo Korhonen. Bändi ei ryhdy erittelemään Korhosen miesvahvuudesta poistamiseen liittyviä syitä, sillä niitä on paljon, mutta toteaa ottavansa päätöksestään kaiken vastuun. Yhtye on pahoillaan Kimmon puolesta. Yhtye tulee jatkossa toimimaan viisihenkisenä. Ryhmän uusi laulaja, Simo Autio, tulee hoitamaan myös Korhosen aikaisemmin turvaaman instrumentin ja lauluosuuksia Helionin sisällä tullaan jakamaan jossain määrin Simo Aution ja kitaran varresta tutun Jaakko Kunnaksen kesken.

Vastapainoksi kitaristin menettämisestä bändi kertoo elonsa valoisammasta puolesta. Tällä hetkellä yhtye äänittää uusia demoasteisia biisejä. Yhteensä viiden kappaleen rumpuraidat on tähän mennessä nauhoitettu kokonaisuudessaan, joten sovitustyöt ovat hyvässä jamassa. Kosketinsoitinosuudet tulevat ryhmän antaman uutisen mukaan hyötymään Lauri Heikkisen hiljattain jalostamista mahti-ideoista. Pian Helion tulee jatkamaan kappaleiden nauhoittamista taltioimalla kitarakuviot — kunhan ensin flunssa-aalto hellittää otettaan bändistä. Uudella äänitteellä tullaan kuulemaan ainakin kappaleet:

  • “Dreamcatcher”
  • “Tell No Tales”
  • “Ghost of Winter”

Kolmen yllä olevan biisin lisäksi kiekolle on ryhdytty työstämään sellaisia biisejä, joiden työnimet ovat:

  • “Flights of the Phoenix”
  • Up We Go”

Ryhmä työstää musiikkiaan tällä kertaa Dungeon-studion tiloissa. Tarkoitus on hoitaa pikainen miksaus- ja masterointivaihe myöhempänä ajankohtana.

Helionin uusin albumi, nimeltään “Mercury Rising”, äänitettiin Studio Sound Supremessa, jossa on aikaisemmin musiikkiaan työstänyt myös Amoral, Pain Confessor sekä Rotten Sound. Levy oli ensimmäinen ääntie bändiltä, jossa Kimmo Korhonen soitti kitaraa. Kiekon soittolistalle ahdettiin tavallisten biisien lisäksi bonuskappaleeksi remix-version biisistä “Pay Day”.

Metallimusiikki.net kertoi aikaisemmin Helionin liittoutuneen laulaja Simo Aution kanssa. Tämä tapahtui edellisen vuoden lokakuun loppuvaiheilla. Helion kertoi tuohon aikaan olevansa hyvin jännittyneitä ja iloisia saadessaan Aution kaltaisen vokalistin remmiin.

Helion on:

  • Simo Autio (laulu ja kitara)
  • Jaakko Kunnas (laulu ja kitara)
  • Lauri Heikkinen (kosketinsoittimet)
  • Ville Kankaanpää (basso)
  • Leo Kunnas (rummut)
  • Kimmo Korhonen (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.