Metallimusiikki.net

Hellsaw julkaisee albuminsa vinyylinä.

  • Julkaistiin sunnuntaina 13.07.2008.
  • Luettu 567 kertaa
  • Bändit:

Hellsawin tumma kansitaide "Phantasm"-albumista. Kuvassa vasemman yläkulman kohdalla mustaa taustaa vasten goottilaisella kirjoituksella bändin logo ja vasemmassa alakulmassa albumin nimi samaan meininkiin. Taustalla näkyy blackmetallisti pitämässä piikki"Phantasm" myös vinyylinä

Itävaltalainen mustaa metallia soittava Hellsaw tulee julkaisemaan ensi kuussa uusimmasta “Phantasm”-albumistaan vinyyliversion Bloodred Horizon Recordsin kautta. Vinyylin mukana tulee taitettava juliste. Rajoitettu 100 kappaleen ensipainos painetaan värilliselle vinyylille. Kiekko sisältää yhteensä yhdeksän biisiä, joista kertoo soittoaikaa noin 40 minuuttia. Hellsawin uran järjestyksessä toisen albumin tuottajana toimi Dark Fortress -yhtyeen Victor Bullok. “Phantasm” julkaistiin CD-versiona viime vuonna Folter Recordsin voimin. Se on seuraaja kolmisen vuotta sitten valmistuneelle ja ilmestyneelle “Spiritual Twilight” -debyytille. Hellsawin joukot tukivat aikoinaan debyyttialbuminsa sanoman leviämistä soittamalla massiivisen Euroopan-kiertueen, joka sisälsi myös festivaaliesiintymisiä.

Bändin keulahahmon ja Hellsawin perustajajäsen Ariesin mukaan tämä bändi on nimenomaan live-esiintymisiä varten. Valmiustilaa keikkailua varten pidetään yllä jatkuvasti. Aries kokee elävän massan edessä mustan metallin soittamisen olevan mahtava kokemus, koska yleisön-bändin välinen dynaamisuus tuo musiikkiin aivan uuden ulottuvuuden. Seuraavan kerran yhtye astuu yleisön eteen 29.8. Dunkelheit Festivalin lavalla kotimaassaan, jonka jälkeen on luvassa toinenkin keikka kotinurkilla, nimittäin Pest Fest Part II -festivaaliesiintyminen syyskuun 27. päivä Hassberghallessa.

Hellsaw kirjoittaa kappaleita “Phantasm”-levyn seuraajalle. Uutta pitkäsoittoa yhtye on kertonut haluavansa nauhoittaa lokakuusta -08 lähtien ja julkaista kiekon joko aivan loppuvuodesta tai sitten seuraavan vuoden keväällä. Musiikillisesti yhtye tulee, ainakin Ariesin mukaan, siirtymään varhaisten aikojen primitiivisyydestä kehittyneempään suuntaan, mutta pyrkii säilyttämään oman uniikin tyylinsä jatkossakin.

“Phantasm”-albumin kappaleet:

  1. Silent Landscape
  2. The Ember Of Your Own
  3. Phantasm
  4. So Far…
  5. The Inner Revenge Of Nature
  6. Omen
  7. In Memory
  8. Frozen March
  9. Outro

Hellsaw on:

  • Aries (laulu, kitarat ja basso)
  • Svart (rummut)
  • Malthus (kitara)
  • Isiul (rytmikitara)
  • Desderoth (basso)

Yhtye perustettiin Ariesin (laulu, basso ja kitarat) ja Svartin (rummut) toimesta vuonna 2003. Heidän ensimmäisen demonsa valmistui vuoden 2003 aikana ja sen nimeksi annettiin “Sins of Might”. Pari vuotta myöhemmin yhtyeeltä julkaistiin debyyttialbumi “Spiritual Twilight”. Debyyttikiekon julkaisua seurasi underground-tason keikkoja ympäri Vanhaa mannerta — bändi esiintyi mm. saksalaisen The Black Sun Festivalin lavalla. Vuoden 2007 alkuajan bändi keikkaili “Flesh For Satan Tour” -kiertueella Inquisitionin käsikynkässä. Reissun jälkeen Hellsaw kävi studiossa pyöräyttämässä “Phantasm”-albumin ja julkaisi sen Folter Recordsin kautta. Tämänkin pitkäsoiton ilmestymistä seurasi Euroopan-kiertue ruotsalaisen Shiningin ja Skitlivin kanssa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.