Metallimusiikki.net

Helsinki Metal Meeting — Finnish Metal Expo laajenee.

Viidenteen ikävuoteensa ehtinyt Finnish Metal Expo, hevikansan vuotuiset talvipäivät, laajenee Helsingin Kaapelitehtaalta Tavastian ja Dante’sin hevihelvetteihin. Laajentumisen myötä uusi, suurempi ja kauniimpi tapahtuma tunnetaan nimellä Helsinki Metal Meeting, jonka osa Kaapelitehtaan Finnish Metal Expo on. Pääpaino tapahtumassa on edelleenkin Finnish Metal Expossa, jonka messualueella metallialan toimijat esittelevät toimintaansa sekä tuotteitaan ja jonka lavalla ajankohtaiset raskaan sarjan orkesterit esittelevät osaamistaan. Myös Tavastian ja Dante’sin lauteilla nähdään ajan hermolla olevia raskaan musiikin rytmiryhmiä kotimaasta ja kauempaakin, torstaista lauantaihin 12.–14.2. Sekä Tavastian että Dante’sin tarkka ohjelma julkistetaan myöhemmin.

Kaapelitehtaalla puolestaan juhlitaan perjantaina ja lauantaina 13. ja 14. helmikuuta. Messualue ulottuu Merikaapelihallin lisäksi Puristamoon ja näytteilleasettajia on jälleen noin 50 kappaletta. Supersuositut instrumenttiklinikat pidetään viimetalviseen tapaan Valssaamon ja Zodiakin tiloissa.

Live-puolella Kaapelilla nähdään jälleen monipuolista tarjontaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva amerikkalainen deathmetaljyrä Black Dahlia Murder vakuuttaa lauantai-iltana. Lauantain pääesiintyjänä nähdään myös ensi kertaa maassamme esiintyvä, brasilialaisen Angra-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi tullut, kotimaassaan huippusuosittu Andre Matos. Muita Kaapelitehtaalla esiintyviä ulkomaisia artisteja ovat grindcorerykmentti Misery Index (USA), Sabbath-hengessä fiilistelevä ruotsalainen Grand Magus ja hollantilainen Legion Of The Damned. Kotimaista taitoa edustavat Ancara, Medeia, Profane Omen, juuri uuden albumin julkaissut Before the Dawn, sekä kevään ainoan Suomen keikkansa vetävä Ensiferum. Ohjelmaan tulee vielä lisäyksiä molemmille päiville.

Vuoden 2008 kotimainen metalliparhaimmisto saa taas ansionsa mukaan kun yleisö pääsee äänestämään suosikkejaan Finnish Metal Awards -äänestyksessä. Voittajat palkitaan FMA-gaalassa Kaapelitehtaalla perjantaina 13.2. Äänestys alkaa 1.12. osoitteessa www.imperiumi.net/fma.

Helsinki Metal Meeting kerää kuluttajamessujen ja keikkojen lisäksi myös metallimusiikin ammattilaiset kaupunkiin. Kymmeniä kansainvälisiä alan vaikuttajia kokoontuu katsastamaan heveimmät bändit ja keskustelemaan alan polttavista kysymyksistä.

Helsinki Metal Meetingin uudet nettisivut ovat nyt auki, tutussa osoitteessa www.fme.fi.

Lipunmyynti Kaapelitehtaalle alkaa maanantaina 17.11. Tiketin ja Lippupalvelun verkostoissa. Tapahtumaan myydään sekä yhden että kahden päivän lippuja. Perjantain yhden päivän lippu maksaa 25 euroa. Lauantain yhden päivän lippu maksaa 27 euroa. Uutuutena nyt myös kahden päivän lippu, joka maksaa 45 euroa. Huom! Kahden päivän lippuja on vain rajoitettu erä. Lippujen hintoihin lisätään lippukaupan toimitusmaksu, joka on Tiketissä alkaen 0,50 euroa ja Lippupalvelussa alkaen 1,50 euroa. Kaapelitehtaan tapahtumaan ei ole ikärajaa, täysi-ikäisille on anniskelualueita. Tavastian ja Dante’sin liput tulevat myyntiin myöhemmin.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.