Metallimusiikki.net

Her Enchantment lopetti.

  • Julkaistiin maanantaina 18.12.2006.
  • Luettu 624 kertaa
  • Bändit:

Alankomaalainen Her Enchantment on lopettanut toimintansa, Blabbermouth.net kertoo. Bändi lopetti toimintansa 12 vuoden olemassaolon jälkeen. Yhtyeestä erosi ensin viime kesänä Lucy Straates -niminen laulaja, jonka jälkeen bändin kitaristi Teun ja laulaja Richard lähtivät myös — loput yhtyeeseen jääneet jäsenet päättivät lopettaa bändin toiminnan.

Bändin viimeisimmäksi julkaisuksi jäi kuluvana vuonna julkaistu “Darkest”-niminen albumi, mikä julkaistiin Burning Star Recordsin kautta.

Her Enchantment -niminen yhtye perustettiin vuonna 1994. Bändin perustajajäsenet ovat: Elwin Molenaar (rummut) ja Richard Hurkens (kitara/laulu). Bändiin liittyi myöhemmin bassoa soittamaan John Durant ja kitaraa soittamaan Nick Pel. Tällä kokoonpanolla bändi, joka tunnettiin tuolloin nimellä Crucified Corpse, teki demojulkaisun “Reflections from the other side”. Tässä vaiheessa yhtyeen uraa bändi oli ottanut musiikkiinsa huomattavasti vaikutteita sellaisista bändeistä kuin Cannibal Corpse ja My Dying Bride.

“Darkest”-albumin kappaleet:

  1. The Long Defeat
  2. Lakes Of Sorrow
  3. Castle Of Indolence
  4. Bless For Me
  5. Darkest
  6. Resurrection
  7. Lacrimae Mundi
  8. Cloak Of Despair
  9. Imposed Disorder
  10. Rahasia Spirits
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.