Metallimusiikki.net

Immolation viimeistelee albumiaan

  • Julkaistiin torstaina 16.08.2012.
  • Luettu 814 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalainen brutaalia kuolonmetallia tekevä Immolation uutisoi yhdeksännen studioalbumin olevan tekeillä, kun miehistö siirtyi New Yorkissa sijaitsevan Sound Studion tiloihin nauhoittamaan sitä yhdessä tuottaja Paul Orofinon seurassa. Kahden vuoden takainen "Majesty and Decay" tulee saamaan seuraa mahdollisesti myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Zack Ohrenin miksaamalla ja masteroimalla luomuksella kuullaan yhteensä 10 biisiä, jotka kitaristi Robert Vignan eilen antaman väliaikatiedotteen mukaan ovat Immolationin tähänastisen uran intensiivisimpiä ja synkimpiä. Etenkin rumpali Steve Shalatyn kerrotaan vieneen instrumenttinsa musiikillisille äärirajoilleen.

Bändi joutuu vielä hiomaan biisejään, mutta levyn kappaleet on nauhoitettu pääosin kahden viikon pituisen puristuksen aikana. Nauhoittamisen aikana yhtye koki odottamattomia ongelmia sähkökatkoksen ja myrskyrintaman yli vyörymisen johdosta, mutta niistä huolimatta albumi on bändin vahvimpia tekeleitä tähän mennessä. Levyn miksaava ja masteroiva Zack Ohren on tehnyt töitä samoissa merkeissä myös All Shall Perishille, Decrepit Birthille ja Suffocationille. Kitaristi kertoo studiohommien aikana nautitun eurooppalaista olutta ja grillatun ruokaa. Yhtye ei ole vielä nimennyt uutukaiskiekkoaan eikä myöskään vihjannut milloin se tullaan julkaisemaan.

Immolation on:

  • Ross Dolan (laulu ja basso)
  • Robert Vigna (kitara)
  • Bill Taylor (kitara)
  • Steve Shalaty (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.