Metallimusiikki.net

In Flamesilta albumi ensi vuonna.

  • Julkaistiin sunnuntaina 31.10.2010.
  • Luettu 1422 kertaa
  • Bändit:

Vuodesta 1990 asti toiminut ruotsalaisyhtye In Flames tiedotti lokakuun alussa aloittavansa seuraavan albumin esituotantovaiheen. Yhtyeen omassa IF Studiolla käytävän prosessin on suunnitelmien mukaan tarkoitus jatkua vuoden 2010 loppuun asti. Myös ensi vuoden alkuhetket kuluvat seuraavan albumin luomisessa — äänittämisessä. Seuraaja huhtikuussa 2008 julkaistulle “A Sense of Purpose” -levylle ilmestyy ensi vuoden aikana. Se tulee olemaan jo kymmenes pitkäsoitto In Flamesilta. Nauhoituspaikaksi valittu IF Studio sijaitsee yhtyeen kotikaupungissa Göteborgissa. Dark Tranquillity, Sonic Syndicate ja The Haunted ovat hyödyntäneet tätä studiota nauhoitellessaan kiekkojaan.

Bändi kertoi Twitter-profiilissaan uuden albumin esituotantovaiheen viedyn lähes päätökseen ja uuden albumin nauhoittamiseen siirrytään lähiaikoina. Helmikuussa 2010 nettiin vuosi ääniraita, joka sisältää väitetysti In Flamesin uuden albumin musiikkia. Vajaan minuutin pituinen näyteklippi tunnetaan nimellä “Glimpse of Reality”. Ääniraidan aitoudesta ei ole tietoa.

In Flames on:

  • Anders Fridén (laulu)
  • Björn Gelotte (kitarat)
  • Peter Iwers (basso)
  • Daniel Svensson (rummut)

In Flamesia perustamassa ollut Jesper Strömblad ilmoitti helmikuussa 2010 eroavansa lopullisesti bändistä johtuen henkilökohtaisen elämänsä saralla ilmenneistä vastoinkäymisistä. Mies soitti bändissä 17 vuoden ajan. Jo vuotta aikaisemmin kitaristi estyi osallistumasta kiertueisiin, koska mies oli lähetetty alkoholiongelmansa vuoksi hoitoon.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.