Metallimusiikki.net

Iskald: "Revelations of Reckoning Day".

  • Julkaistiin perjantaina 08.08.2008.
  • Luettu 857 kertaa
  • Bändit:

Norjalaisen mustaa metallia soittavan Iskald-bändin kaksi miestä seisoo luonnon helmassa vanhan ajan meininkiä henkivässä valokuvassa. MIehillä pitkät heviletit ja yllään tummaa vaatetta. Taustalla näkyy korpea, kallioita.Kotoisin Bodøsta

Black metal -bändi Iskald julkaisee uransa toisen täyspitkän studio-opuksen, nimeltään “Revelations of Reckoning Day”, syyskuussa 15. päivä ensin kotimaassaan Norjassa ja sitten saman kuukauden 26. päivä muualla Euroopassa. Albumin julkaisee Indie Recordings. Bändi nauhoitti albuminsa Saksan pääkaupungissa, Berliinissä, tuottajakaksikko Stamos Koiousisin ja Vangelis Labrakisin avulla. Tuottajat ovat kreikkalaista syntyperää.

Iskald kertoo julkaisemassaan lehdistötiedotteessa uudella albumillaan tasoittavansa tiensä kohti mustan metallin eliittijoukkoja. Pitkäsoiton musiikki muistuttaa monimutkaisuudessaan Emperoria ja raakuudessaan Immortalia. Bändi kertoi pari päivää sitten viimeistelevänsä tällä hetkellä kiekon kansitaidetta ja ryhtyvänsä sitten promootiourakkaa hoitamaan. Myös ainakin yksi musiikkivideo tullaan julkaisemaan lähitulevaisuudessa.

Norjalaiset kertoivat 20. toukokuuta siirtyvänsä kesäkuussa 2008 studioon, Berliiniin, nauhoittamaan seuraavaa albumia debyyttilätylleen. Tuohon aikaan oli jo selvillä, että kiekon tuottajina tulevat toimimaan Stamos Koiousis yhdessä Vangelis Labrakisin kanssa. Uuden pitkäsoiton esituotantovaihe päättyi toukokuun alkuviikkoina.

“Revelations of Reckoning Day” -albumin kappaleet:

  1. Ruin of Mankind
  2. A Breath of Apocalypse
  3. Warriors of the Northern Twilight, Part II
  4. Endtime
  5. The Orphanage
  6. Det Stilner Til Storm
  7. Tartarus
  8. Journey to Hell
  9. Dommedag

Iskaldin esikoisalbumi, “Shades of Misery”, julkaistiin parisen vuotta sitten. Debyytti purkitettiin, miksattiin ja masteroitiin Ballerina Audio AB:n uumenissa Iskaldin ja Nils Johanssonin yhteistyönä. Johansson myös tuotti albumin Simon Larsenin sekä Aage A. Kreklingin avustuksella. “Shades of Misery” -kiekolla kuultavassa kappaleessa “Lokes Dans” kuultava preludi on Simon Larsenin käsialaa. Albumin kansitaiteesta ja lehtisen taitosta vastaa At the Ends Designs. Bändin logon loi Tribalchemy.

Iskald on:

  • Simon Larsen (kitara, basso, laulu ja koskettimet)
  • Aage Krekling (rummut ja laulu)
  • Espen Solstad (kitarat ja laulu, sessiomuusikko)

Bodøssa majaileva Iskald kertoo edustavansa jääkylmää ja kristallinkirkasta black metallia yöttömän yön maasta. Bändi messuaa olevansa Pohjolan mustan metallin taivaalla hehkuva revontuli. Iskald on kotoisin Norjan pohjoisosista.

Bändi perustettiin vuoden 2005 alussa, jolloin yhtye loi omakustanteena EP-levyn “Northern Twilight” tehtyään sitä ennen demonauhoitteen. EP-levystä ilmestyi 400 kappaleen suuruinen painos.

Yhtye marssi syyskuussa 2006 Ballerina Audion tiloihin, jossa aikaisemmin olivat nauhoitelleet Vintersorgin lisäksi Naglfarin joukot, purkittamaan ensimmäistä täyspitkää albumiaan. Albumi, jonka nimeksi annettiin “Shades of Misery”, julkaistiin maaliskuussa 2007 Indie Recordingsin kautta. Levyn ilmestymisen jälkeen Iskaldin miehistöä täydennettiin parilla sessiojäsenellä, joihin vakituiset jäsenet turvautuivat live-esiintymisten aikana.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.