Metallimusiikki.net

Judas Priest jättää jäähyväiset Suomessa.

  • Julkaistiin perjantaina 17.12.2010.
  • Luettu 2356 kertaa
  • Bändit:

Englantilainen heviryhmä Judas Priest suunnittelee aloittavansa ensi vuoden kesällä ainakin vuoden pituisen jäähyväiskiertueen. Maailmankiertueen kahdeksan ensimmäistä konserttipaikkaa ja -aikaa on nimetty. Keikat sijoittuvat Euroopan alueen festivaaleille. Yksi niistä koetaan täällä Suomessa, Tampereella. Judas Priest jättää jäähyväiset suomalaiselle yleisölle 11. kesäkuuta 2010 Sauna Open Air -festivaalin välityksellä. Hevarit konsertoivat myös Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Italiassa, Belgiassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Keikat ovat osa kiertuetta, joka tunnetaan virallisesti nimellä “Epitaph World Tour”. Sauna Open Airin väki laittoi kolmen päivän ennakkoliput myyntiin aikaisemmin joulukuussa. Kolmen päivän ennakkopilettejä kaupataan 110 euron hintaan Lippupalvelun sekä Tiketin välityksellä. Judas Priestin lisäksi Saunan pääesiintyjiin kuuluu Ozzy Osbourne.

Bändi on uransa varrella soittanut 16 studioalbumia ja tehnyt niiden ohessa 28 maailmankiertuetta. Yhtye uutisoi nettisivujensa välityksellä toimineen hevimusiikin rintamalla lähes 40 vuoden ajan. Bändi tiedottaa lähtevänsä viettämään hiljaiseloa vasta pitkän maailmankiertueen aikana ja järjestävänsä jäähyväiskiertueen esiintymisistä “äärimmäisiä metallikokemuksia”.

Judas Priestin uusin albumi on kesällä 2008 esiin tuotu “Nostradamus”, joka nimensä mukaisesti käsittelee 16. vuosisadalla elänyttä profeettaa. Tämä on Judas Priestin levytysuran ensimmäinen konseptialbumi. Teos on kolossaalinen kestoltaan, sillä parille CD-levylle ripotelluista kappaleista kertyy soittoaikaa yhden tunnin ja 42 minuutin verran.

Judas Priest on:

  • Rob Halford (laulu)
  • K. K. Downing (kitarat)
  • Glenn Tipton (kitarat ja kosketinsoittimet)
  • Ian Hill (basso)
  • Scott Travis (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.