Metallimusiikki.net

Kalmah studioon lokakuussa.

  • Julkaistiin tiistaina 03.07.2007.
  • Luettu 1470 kertaa
  • Bändit:

Viisi mustiin vaatteisiin pukeutunutta Kalmah-bändin jäsentä seisoo rivissä keskellä kylmänoloista lumista maisemaa, jossa taivas on kylmä ja maa valkoisena lumesta. Kaukana horisontissa siintää puuraja.Viides albumi tulossa

Suomalainen Kalmah kertoo kotisivuillaan äskettäin julkaisemassaan tiedotteessa työskentelevänsä uuden materiaalin parissa. Nyt rakennetaan Kalmahin viidettä pitkäsoittoa, joka on alustavasti kaavailtu julkaistavaksi ensi vuoden keväällä. Bändi on tähän mennessä saanut valmiiksi seitsemän uutta kappaletta. Ryhmä sijoittaa itsensä studioon lokakuussa, jossa sen on tarkoitus äänitellä uusi opus. Kalmah arvelee uuden albumin sisältämien biisien olevan riffipainotteisempaa ja raskaampaa materiaalia kuin mitä bändiltä on yleensä odotettu kuultavan — kyseessä on samalla kuitenkin melodinen albumi, joka on tuttua Kalmah-laatua.

Uusien biisien kirjoitusprosessi on bändin mukaan sujunut luontevasti eikä albumi missään nimessä tule olemaan näiltä osin ns. “juosten kustu”. Bändi joutui pitämään pakollisen kuukauden pituisen tauon alkukesästä, sillä kitaristi Antti Kokko rikkoi ranteensa, joka jouduttiin korjaamaan. Kokon käsi on ehtinyt viikkojen myötä parantua hyvin.

Kalmahin tällä hetkellä tuorein CD on “The Black Waltz”, joka kipusi Suomen albumilistan sijalle n:o 38 viime vuoden maaliskuussa. Levy on jatkoa bändin vuonna 2003 julkaisemalle “Swampsong”-rykäisylle. Uusi albumi pitää sisällään bändin uuden kosketinsoittajan, Marco Sneckin_, musisointia. Sneck on tuttu mies myös Poisonblack-nimisen orkesterin riveistä.

“The Black Waltz” on bändin uran järjestyksessä neljäs pitkäsoitto. Levyn biisien voidaan sanoa sisältävän aikaisempaa materiaalia voimakkaammin thrash metal -vaikutteita. Bändi on tällä levyllä ryhtynyt käyttämään matalampaa dm-murinaa.

“The Black Waltz” -albumin kappaleet:

  1. Defeat
  2. Bitter Metalli Side
  3. Time Takes Us All
  4. To the Gallows
  5. Svieri Doroga
  6. The Black Waltz
  7. With Terminal Intensity
  8. Man of the King
  9. The Groan of Wind
  10. Mindrust
  11. One From The Stands

Kalmah on:

  • Antti Kokko (kitara)
  • Pekka Kokko (laulu ja kitara)
  • Janne Kusmin (rummut)
  • Timo Lehtinen (basso)
  • Marco Sneck (kosketinsoittimet)

Bändin tarina alkaa vuodesta 1991, jolloin laulaja-kitaristi Pekka Kokko ja Petri Hankala perustivat yhdessä Ancestor-nimisen musiikkiprojektin. Miehet loivat kaksi demoa, jonka jälkeen Antti Kokko liittyi remmiin hoitamaan kitaristin virkaa. Vuoden 1998 käynnistyttyä, ja yhteensä viiden julkaistun demon sekä viiden vaihtuneen basistin jälkeen, bändi päätti tuupata Ancestorin unholaan. Tilalle räiskäistiin Kalmah, jonka kokoonpanoon värvättiin kosketinsoittajaksi Pasi Hiltula.

Kalmah ryhtyi ensi töikseen kirjoittamaan uusia biisejä promo-CD:tä varten. Se saikin luotua “Svieri Obraza” -nimisen promon, joka teki läpimurron — se toi levytyssopimuksen Spikefarm Recordsilta. Bändi ei tuhlannut aikaa vaan siirtyi oitis Tico-Tico-studioille äänittämään “Swamplord”-debyyttialbumia. Bändin rivit näyttivät tässä vaiheessa tältä:

  • Pekka Kokko (laulu ja kitara)
  • Antti Kokko (kitara)
  • Petri Sankala (rummut)
  • Pasi Hiltula (kosketinsoittimet)
  • Altti Veteläinen (basso)

Esikoisalbumi “Swamplord” laskettiin riehumaan tähän maailmaan vuoden 2000 talvella. Kiekko keräsi oitis innokkaan yleisön ympärilleen metallimaailman väestä, jonka median edustajat arvostivat kiekkoa antaen sille erinomaisia arvosanoja. Kalmah teki debyytin jälkeen muutamia keikkoja täällä Suomessa, minkä jälkeen se ryhtyi luomaan jatkoa… “They Will Return” -albumia.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.