Metallimusiikki.net

Kamala: "The Deadly Seven Chakras".

  • Julkaistiin keskiviikkona 04.04.2012.
  • Luettu 864 kertaa
  • Bändit:

Musta tausta, jonka päällä valokuva kyyristelevästä ja alastomasta ihmishahmosta, jonka selästä purkautuu valosoihtuja.Julkaistaan kesällä 2012

Brasilialainen thrash metal -bändi Kamala ilmoitti tiistaina uuden studioalbuminsa soittolistan ja kansitaiteen saadun valmiiksi. Vuodesta 2003 lähtien musiikkia tehnyt Kamala on tähän mennessä julkaissut kaksi studioalbumia, joista viimeisin on vuodelta 2009. Uutukainen tullaan julkaisemaan tarkemmin määrittelemättömänä päivämääränä "The Deadly Seven Chakras" -nimellä. Kiekko julkaistaneen kesällä MS Metal Recordsin tuella. Sen kansitaide näkyy oikealla puolen. Kuvassa poseeraa aikuisviihdenäyttelijä Bruna Vieira. Kuvan toteutti Luiz Moura. Sama mies kuvitti myös Kamalan kaksi edellistä levyä.

São Paulossa pääkallopaikkaansa pitävä Kamala uutisoi julkaisevansa albuminsa mukana 24-sivuisen kansilehtisen Castron kuvituksella koristeltuna. Kitaristi Raphael Olmos kertoo kansitaiteeksi halutun jotain sellaista, joka heijastaa koko soittolistan konseptia. Siksi kuvaksi muodostui nykyisenlainen, sillä bändi katsoo maailmalle paljastetun alastoman ihmiskehon heijastavan syntejä ja imevän itseensä energiaa chakrojen kautta.

"The Deadly Seven Chakras" -albumin kappaleet:

  1. Envy
  2. Gluttony
  3. Root
  4. Heart
  5. Solar Plexus
  6. Third Eye
  7. Greed
  8. Pride
  9. Sloth
  10. Sacral
  11. Lust
  12. Wrath
  13. Throat
  14. Crown

Kamala on:

  • Raphael Olmos (laulu ja kitara)
  • Andreas Dehn (kitara)
  • Adriano Martins (basso)
  • Nicolas Andrade (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.