Metallimusiikki.net

Kampfar: "Mare".

  • Julkaistiin keskiviikkona 26.01.2011.
  • Luettu 1125 kertaa
  • Bändit:

Valokuva ihmishahmosta, joka mustaan kaapuun pukeutuneena, mutta jonka pään yli vedetty räikeä punainen lakana. Vasemmassa laidassa lueke valkoista taustaa vasten mustalla yhtyeen ja "Mare"-albumin nimi.Julkaistaan 25.3.2011

Black metallia tekevä Kampfar tuo digitaalisesti, CD:nä ja 180-grammaisena vinyylinä myyntiin uuden “Mare”-albuminsa maaliskuussa. Teos ilmestyy maaliskuun lopulla Euroopassa ja huhtikuun alussa Yhdysvalloissa. Norjalaisyhtyettä edustava Napalm Records uutisoi eilen, että “Mare” avaa aivan uuden kappaleen bändin uralla, mutta tämä ei merkitse selän kääntämistä black metallille. Bändin kerrotaan onnistuneen manaamaan esiin jotain uutta menettämättä otetta uniikista tyylistään. Uutukaiskiekolla kuullaan ajoittain yksinäisiä kosketinsoitinosuuksia ja hyytäviä melodioita, riffejä ja painostavaa rummutusta. Tämän tekeleen tuotti Abyss Studion uumenissa Peter Tägtgren Ruotsissa. Napalm Records katsoo “Mare”-albumin olevan Kampfarin uran hienoin työ ja uskoo siitä muodostuvan pagan black metallin seuraava kulttilevy.

Joulukuun alussa Kampfar tiedotti, ettei kitaristi Thomas enää toimi bändin jäsenenä. Hän erosi ryhmästä omatahtoisesti. Mies kiittää bändiä yhteisistä vuosista ja toivoo, että Kampfar löytää sopivan hepun häntä paikkaamaan. Muusikko ei ole lähtenyt selittämään eroamisen syitä. Korvaavasta kitaristista ei ole vielä tietoa.

“Mare”-albumin kappaleet:

  1. Mare
  2. Ildstemmer
  3. Huldreland
  4. Bergtatt
  5. Trolldomspakt
  6. Volvevers
  7. Blitzwitch
  8. Nattgang
  9. Altergang
  10. Bergtatt (In D Major, bonuskappale)

Kitaristi osallistui “Mare”-albumin äänitystöihin. Levyn purkittaminen päättyi marraskuussa 2011. Marraskuun loppuvaiheilla teos miksattiin ja masteroitiin.

Kampfar on:

  • Dolk (laulu)
  • Jon Bakker (basso)
  • II13 (rummut ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.