Metallimusiikki.net

Kinetik Control nauhoittaa toukokuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 27.02.2009.
  • Luettu 870 kertaa
  • Bändit:

Promovalokuva Kinetik Controlin kööristä, johon kuuluu neljä mieshenkilöä. Kuvan horisontti vino ja sen vasemmalla puolella syvänsinistä väriä, oikealla tummansinistä. Miehistä kolme taaimmasta mustiin pukeutuneita, vasemman laidan jampalla harmaa paita.Yhtyeessä viisi jäsentä

Oulun ja Helsingin seuduilta koostettu Kinetik Control astuu studion syövereihin toukokuussa, jossa bändi nauhoittaa legendaarisen tuottaja Peter Tägtgrenin valvonnassa studioalbuminsa julkaistavaksi heinäkuussa 2009. Uuden albumin työnimi on “Only Truth Remains”. Opus tulee olemaan seuraaja viime vuonna julkaistulle esikoisalbumille “Lack of Divine Inspiration”. Debyyttialbumilta lohkaistu single “Vanguard of the New World” kipusi Suomessa single– ja latauslistan kärkisijalle marraskuussa 2008. Singlebiisistä julkaistiin musiikkivideo tammikuun toisella viikolla. Uutta pitkäsoittoa yhtye ryhtyi työstämään 28.11.2008, samana päivänä jolloin albumi julkaistiin Euroopan alueella Enorm Musicin ja CMM Marketingin avustuksella.

Kesällä julkaistava studioalbumi tulee sisältämään ainakin sellaisia biisejä kuin:

  • Monsters Under My Bed
  • Shotgun-Mary
  • Nimby
  • Loving The Animal

Bändi esiintyy yleisön edessä seuraavan kerran ensi viikon lauantaina, eli 7. päivä maaliskuuta, Keravalla sijaitseavn Panama Jackin tiloissa. Sen jälkeen Kinetik Control soittaa Lahden Torvessa 13.3. Ääninäytteitä yhtyeen musiikillisesta annista löytyy bändin MySpace-sivuilta.

Kinetik Control on:

  • Tweak (laulu, kitarat ja ohjelmointi)
  • Dexter (kosketinsoittimet ja ohjelmointi)
  • Shades (basso)
  • Jack Tragedy (kitara)
  • Vassilis Koskinas (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.