Kreator-keulahahmo: Tuska parhaimpia festivaaleja.
- Julkaistiin sunnuntaina 20.07.2008.
- Luettu 1081 kertaa
- Bändit: kreator
Saksalainen thrash metal -bändi Kreator uutisoi keulahahmo Mille Petrozzan suulla, joka hoitaa bändissä laulajan ja kitaristin virkaa, kokevansa helsinkiläisen Tuska-ulkoilmafestivaalin olevan yksi parhaimmista eurooppalaisista festivaaleista. Bändi kävi esiintymässä tämän vuoden Tuskassa. Petrozza kävi yleisön puolella katsomassa fanittamaansa goottiyhtye Fields Of The Nephilimiä. Kreatorin keulahahmo kertoo Tuskassa yleisön olleen mahtava. Muusikko paljstaa yhtyeen aikovan nyt esiintymisten sivussa ryhtyä tuottamaan uutta albumiaan. Levyn tuottajana toimiva Moses Schneider rakensi bändiä varten suurimman mikrofonin tässä maailmassa, sillä Kreator haluaa yrittää nauhoitella musiikkiaan vähän tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Ryhmä siirtyy tänään sunnuntaina Berliinissä sijaitsevaan Titonus-studioon äänittämään vuonna 2005 ilmestyneelle “Enemy of God” -albumille jälkeläistä.
Petrozza on aikaisemmin kertonut albumin esituotantovaiheen suttaantuneen hyvin sulavasti. Moseksen työskentelytapaa hän ylistää vuolaasti. Bändi pyrkii nauhoittamaan uudelle levylleen samaa energiaa, jota live-esiintymisissä kuullaan. Ryhmä tulee ikuistamaan biisit osittain vanhan ajan analogisin laittein. Pitkäsoiton miksaajana toimii Colin Richardson Lontoossa. Albumi on tarkoitus julkaista tammikuussa 2009 ja sitä seuraa laaja maailmankiertue.
Yhtye esiintyi Tuskassa kesäkuun 28. päivänä, jolloin Kreatorin kokkamies tapasi ensimmäistä kertaa kasvotusten ihailemansa Fields Of The Nephilimin Carl Mc Coyn. Seuraavan kerran bändi konsertoi Euroopan alueen suurimmassa festivaalissa, nimittäin puolalaisen Haltestelle Woodstockin lavalla. Sinne on ilmainen sisäänpääsy. Tapahtumaa organisoivat henkilöt ounastelevat paikalle saapuvan noin 300 000 henkeä.
Kreator esiintyy:
- 1. elokuuta 2008: Haltestelle Woodstock (Kostrzyn, Puola)
- 2. elokuuta 2008: Wacken Open Air (Wacken, Saksa)
- 22. elokuuta 2008: Leyendas Del Rock Festival (Puerto de Mazarro, Espanja)
Bändi julkaisi taannoin DVD:nä “At The Pulse Of Kapitulation — Live In East Berlin 1990”, joka sisältää alusta loppuun uudelleen editoituina alunperin VHS-kasetteina julkaistut videotaltioinnit “Live in East Berlin” ja “Hallicinative Comas”.
Yhtyeen joukoissa tapahtui edellisen kerran mullistava muutos vuonna 2001, jolloin suomalaisen nimen omistava Sami Yli-Sirniö liittyi bändiin. Yli-Sirniö on Helsingissä vuonna 1972 syntynyt kitarataituri. Mies vaikuttaa myös kotimaisen Waltari-yhtyeen joukoissa samassa roolissa kuin Kreatorissakin. Saksalainen musiikkilehti Rock Hard tituleerasi Samia viime vuoden puolella “unohdetuksi kitarasankariksi”.
Kreator on:
- Mille Petrozza (kitara ja laulu)
- Jürgen Reil (rummut)
- Christian Giesler (basso)
- Sami Yli-Sirniö (kitara)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin kreator. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.