Metallimusiikki.net

Lacuna Coil helmikuussa Helsinkiin.

  • Julkaistiin lauantaina 07.11.2009.
  • Luettu 1133 kertaa
  • Bändit:

Italialainen Lacuna Coil tulee pistäytymään Suomessa ensi vuoden alussa. Yhtyeen Euroopan-kiertue kattaa kaikki Pohjolan maat, myös Suomen. Naislaulaja Cristina Scabbian luotsaama ryhmä nähdään viihdyttämässä Helsingin Nosturissa maanantaina 15. helmikuuta. Nosturin keikka käynnistyy siten, että tapahtumapaikan ovet avataan kello 19 maissa 25 euron arvoisen pääsypiletin hankkineille henkilöille. Lippujen ostorajoitus henkilöä kohden on 10 kappaletta. Keikka on ikärajaton, mutta Nosturissa on rajattu anniskelualue täysi-iän saavuttaneille. Nosturin ovella peritään 2 euron eteispalvelumaksu. Lacuna Coil esiintyi edellisen kerran Suomessa viime vuoden joulukuussa Helsingissä ja Tampereella toimien Bullet for My Valentinen tukena.

Yhtye aikoo esiintyä tänään lauantaina akustisesti Yhdysvaltojen Atlantassa. Esiintyminen järjestään levykauppa Criminal Recordsissa iltapäivällä.

Lacuna Coil esiintyy Euroopassa:

  • 29. tammikuuta 2010: The Academy (Dublin, Irlanti)
  • 31. tammikuuta 2010: The Manchester Academy (Manchester, Iso-Britannia)
  • 1. helmikuuta 2010: O2 Academy (Birmingham, Iso-Britannia)
  • 2. helmikuuta 2010: The ABC (Glasgow, Iso-Britannia)
  • 4. helmikuuta 2010: O2 Academy (Bristol, Iso-Britannia)
  • 5. helmikuuta 2010: O2 Shepherds Bush Empire (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 7. helmikuuta 2010: Effenaar (Eindhoven, Alankomaat)
  • 8. helmikuuta 2010: Bataclan (Pariisi, Ranska)
  • 9. helmikuuta 2010: Trix Hall (Borgerhout, Belgia)
  • 11. helmikuuta 2010: Pumpehuset (Kööpenhamina, Tanska)
  • 12. helmikuuta 2010: Brewhouse (Göteborg, Ruotsi)
  • 13. helmikuuta 2010: John Dee (Oslo, Norja)
  • 15. helmikuuta 2010: Nosturi (Helsinki)
  • 17. helmikuuta 2010: Gota Kallare (Tukholma, Ruotsi)
  • 18. helmikuuta 2010: KB (Malmö, Ruotsi)
  • 20. helmikuuta 2010: Columbia Club (Berliini, Saksa)
  • 21. helmikuuta 2010: Knust (Hampuri, Saksa)
  • 22. helmikuuta 2010: Colos-Saal (Aschaffenburg, Saksa)
  • 24. helmikuuta 2010: Essigfabrik (Köln, Saksa)
  • 25. helmikuuta 2010: Substage (Karlsruhe, Saksa)
  • 26. helmikuuta 2010: Backstage Halle (München, Saksa)
  • 28. helmikuuta 2010: Arena (Wien, Itävalta)
  • 1. maaliskuuta 2010: Dynamo (Zürich, Sveitsi)
  • 2. maaliskuuta 2010: Alcatraz (Milano, Italia)
  • 4. maaliskuuta 2010: Estragon (Bologna, Italia)
  • 5. maaliskuuta 2010: Atlantico (Rooma, Italia)
  • 6. maaliskuuta 2010: New Age (Treviso, Italia)

Italialaisyhtye julkaisi keskiviikkon EP-levynsä “I Like It” digitaalisen musiikin puodissa, iTunesissa, josta sen voi hankkia alle 4 euron hintaan. EP sisältää viisi versiota sen nimikkokappaleesta. Saman biisin voi käydä kuuntelemassa myös suoraan Lacuna Coilin MySpace-sivuilla yhdessä muiden kappaleiden kanssa.

Lacuna Coil on:

  • Cristina Scabbia (laulu)
  • Andrea Ferro (laulu)
  • Cristiano “Pizza” Migliore (kitara)
  • Marco “Maus” Biazzi (kitara)
  • Marco Coti Zelati (basso ja kosketinsoittimet)
  • Cristiano “Criz” Mozzati (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.