Metallimusiikki.net

Lacuna Coil nauhoittaa uutta albumia.

  • Julkaistiin lauantaina 14.05.2011.
  • Luettu 1133 kertaa
  • Bändit:

Naislaulaja Cristina Scabbian luotsaama Lacuna Coil tiedotti viime perjantaina painelleen studioon nauhoittaakseen siellä seuraajan menestystä niittäneelle, vuonna 2009 julkaistulle “Shallow Life” -albumille, jolta lohkaistiin singleraidat “Spellbound” sekä “I Won’t Tell You”. Tälläkin kertaa italialaisyhtye käyttää tuottajana Don Gilmorea. Nimeä vailla oleva albumi äänitetään yhtyeen kotimaassa. Lopputuotetta sopii odottaa ilmestyväksi syksyllä 2011 Century Media Recordsin kautta. Kun albumin äänityssessiot on tehty pois päiväjärjestyksestä, Lacuna Coil aikoo osallistua kesäajan festivaaleissa soittamiseen. Bändi tullaan näkemään mm. Sveitsissä, Belgiassa, Espanjassa ja Romaniassa. Suomeen yhtye ei ole vielä suunnitellut tulevansa.

Yhtye kertoo viime aikoina sen jäsenille juuri musiikin olleen pakopaikka tähänastisen elämän synkimmiltä tapahtumilta. Sen vuoksi uudella albumilla kuullaan laaja skaala emootioita, joista osa on raivokasta ja mahdollisesti Lacuna Coilin uran raskainta materiaalia. Osan biiseistä luvataan olevan intensiivisiä ja synkillä tuntemuksilla ladattuja. Miesvokalisti Andrea Ferron mukaan uusikin äänite on 100-prosenttisesti tuttua Lacuna Coilia — hän ei kiellä eikä myönnä onko albumi paluu bändin musiikillisille juurille vai askel eteenpäin.

Bändin toistaiseksi viimeisin äänite, “Shallow Life” -albumi, julkaistiin ensiksi huhtikuussa 2009 ja sen jälkeen tammikuussa 2010 päivitettynä kahden levyn erikoispainoksena. Erikoisversiolla kuullaan runsaasti akustisia ja live-esiintymisistä nauhoitettuja kipaleita.

Lacuna Coil on:

  • Cristina Scabbia (laulu)
  • Andrea Ferro (laulu)
  • Cristiano “Pizza” Migliore (kitara)
  • Marco “Maus” Biazzi (kitara)
  • Marco Coti Zelati (basso ja kosketinsoittimet)
  • Cristiano “Criz” Mozzati (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.