Suomalainen melodista metallia soittava Leverage uutisoi uransa järjestyksessä toisen albumin nimen olevan “Blind Fire”. Se on seuraaja yhtyeen debyyttikiekolle “Tides”. Bändin kitaristi ja säveltäjä Tuomas Heikkinen kertoo saaneensa esikoisalbumilleen runsaasti radiosoittoaikaa ja levy kipusi jopa levylistoilla. Kaikki tämä ennen ensimmäistäkään live-esiintymistä. Siitä lähtien yhtye on keikkaillut klubeilla ja festivaaleilla Suomen rajojen sisäpuolella. Uudella levyllä Heikkinen kertoo bändin halunneen tuoda esiin seuraavan kehitysaskeleensa. Kaikki uuden albumin biisit kirjoitettiin “Tides”-albumin julkaisun ja kuluvan vuoden heinäkuun välisenä aikana. Heinäkuussahan Leverage siirtyi studioon äänittämään “Blind Fire” -kiekkoa.
Bändi on kitaristi-säveltäjä Heikkisen mukaan tiiviimpi kuin aikaisemmin. Se on onnistunut hahmottamaan oman musiikillisen tyylinsä ja tietää mihin Leverage pystyy. Uuden albumi yhtye äänitti ja miksasi jyväskyläläisen Studio Audion tiloissa Torsti Spoofin ja Jari Mikkolan kanssa heinä-syyskuussa. Levy masteroitiin Helsingin Chartmakersissa.
Leverage tulee julkaisemaan uuden albumin Euroopassa 25. tammikuuta Frontier Recordsin kautta. Levystä tullaan painamaan myös erikoisversio, mikä sisältää kappaleet “Superstition” (live) ja “Twilight Symphony” (live), joita ei kuulla muissa julkaisuissa. Levyltä riipaistaan ensin single “Sentenced”, joka bändin mukaan edustaa mainiosti yhtyeen tämänhetkistä kuntoa — kappale on mahtipontinen hard rock -teos, joka koostuu useista kokonaisuuksista. Yhtye kertoo biisistä lisäksi, että:
Biisin stadionrockintro, kerrasta selkärankaan liimautuva melodia ja kertsi sekä antaumuksellinen kitarasoolo vievät “Sentenced” kappaleen kerrasta hardrock -biisieliittiin — takuuvarma päänsisäinen vakioviisu.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin leverage. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.