Metallimusiikki.net

Leveragen "Blind Fire" Yhdysvaltoihin.

  • Julkaistiin sunnuntaina 03.08.2008.
  • Luettu 819 kertaa
  • Bändit:

Leveragen pressipotretti. Valokuvassa näkyy Leverage-nimisen metallibändin kuusipäinen miehistö seisomassa pikimustaa taustaa vasten rivissä. Miehistön jäsenistä osalla pitkät vaaleanruskeat heviletit. Kaikilla mustaa vaatetta yllään. He ovat nuoria miehiKuva: Carda / Jarmo Katila

Helsinkiläis-jyväskyläläinen metallibändi Leverage hehkuttaa heleästi vievänsä uransa järjestyksessä toisen pitkäsoiton, tottelemanimeltään “Blind Fire“, Yhdysvaltoihin 21. lokakuuta. Albumin julkaisemisesta amerikkalaiselle yleisölle vastaa Blistering Records USA, Inc. yhdessä Ryko Distributionin kanssa. Albumi julkaistiin alunperin täällä Suomessa jo 16. tammikuuta ja muualla Euroopassa sekä Japaninmaalla 25. päivä samaa kuukautta. Levyn jakelusta täällä Suomessa vastaa Playground Music Scandinavia ja muissa EU:n valtakunnissa Frontiers Recordsin joukot. Debyyttialbumin seuraajan tuottajana toimivat Torsti Spoof, Tuomas Heikkinen ja Jari Mikkola.

Bändin vuonna 2006 ilmestynyt esikoisalbumi “Tides” tarjoaa sekoituksen modernin metallimättömusiikin äänimaailman sulatettuna vanhan koulukunnan ahkerasti käyttämään melodiseen biisinkirjoitustapaan. Bändin kitaristi_Tuomas Heikkinen_ kertoi aikaisemmin esikoisen saamasta suosiosta sen verran, että levyn saama lämmin vastaanotto oli hyvin mieluisa yllätys Leveragelle. Bändi sai Suomessa paljon radionäkyvyyttä ja levy rynni jopa Suomen albumilistallekin.

“Blind Fire” -albumin kappaleet:

  1. Shadow In The Rain
  2. King Of The Night
  3. Stormchild
  4. Sentenced
  5. Hellhorn
  6. Mr. Universe
  7. Don’t Touch The Sun
  8. Run Down
  9. Heart Of Darkness
  10. Learn To Live

Bändi julkaisi huhtikuun lopussa musiikkivideon biisistään “Mister Universe” Internetissä. Musiikkivideon ohjasi Petri Siikanen. Sittemmin yhtye on ehtinyt viemään musiikkiaan myös “Suomimetallia 2” -nimiselle kokoelmajulkaisulle. Kokoelmakiekon soittolistalla kuullaan Leveragen kappale “Stormchild”. Kokoelman julkaisi Edel Records kesäkuussa 25. päivä.

“Suomimetallia 2” -kokoelman kappaleet:

  1. Diablo: “Icaros”
  2. Turisas: “Rasputin”
  3. Mokoma: “Marras”
  4. Stam1na: “Voima vastaan viha”
  5. Teräsbetoni: “Ukkoshevonen”
  6. Turmion kätilöt: “Minä määrään”
  7. Sturm und drang: “Broken”
  8. Ruoska: “Ei koskaan”
  9. Amberian Dawn: “River of tuoni”
  10. Kilpi: “Sisäinen vihollinen”
  11. Tracedawn: “Without walls”
  12. Black Bile: “Valerian”
  13. The Chant: “Green waters”
  14. Tarot: “Tides”
  15. Leverage: “Stormchild”
  16. Poisonblack: “Rush”
  17. Ancara: “Snowflower”
  18. 51 Koodia: “Odotus”

Leverage on:

  • Pekka Heino (laulu)
  • Tuomas Heikkinen (kitara)
  • Torsti Spoof (kitara)
  • Marko Niskala (kosketinsoittimet)
  • Pekka Lampinen (basso)
  • Valtteri Revonkorpi (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.