Metallimusiikki.net

Machine Men hajosi.

  • Julkaistiin maanantaina 28.02.2011.
  • Luettu 1376 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen heviyhtye Machine Men julkisti tiedotteen, jossa bändi on miettinyt bändin tulevaisuutta ja tullut siihen tulokseen, että horisontissa siintää liikaa muuttuvia osia, joita ei voi sovittaa yhteen. Tiedotteessa Machine Men kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet bändin keikoille ja tukeneet yhtyeen toimintaa. Yhtye summaa:

Tämä bändi on ollut meille koko elämä yli kymmenen vuoden ajan. Olemme kokeneet vuosien varrella mahtavia ja ikimuistoisia hetkiä tien päällä. Emme unohda niitä koskaan. Kiitos kuuluu ihmisille, jotka ovat tukeneet meitä ja tulleet keikoille. Matkan varrelle mahtuu myös monta mutkaa, mutta silti olemme nielleet kaiken paskan pää pystyssä. Olemmehan jumalauta Suolahdesta! Vaikka haikeaksi vetää, lopetamme hymyssä suin ja reppu täynnä hyviä muistoja. Niitä voimme muistella sitten vanhana, kun istumme pubissa.

Machine Menin päivät päättyivät tähän. Yhtye ei ole kertonut tekevänsä jäähyväiskeikkoja. Julkaisemassaan tiedotteessa yhtyeen jäsenet kertovat kuitenkin jollain tapaa jatkavansa musiikin parissa elämistä.

Yhtyeen viimeiseksi albumijulkaisuksi jää kolmen vuoden takainen “Circus of Fools”. Se kävi korkeimmillaan Suomen virallisella albumilistalla 8. sijalla. Teokselta lohkaistu singleraita “No Talk Without the Giant” viihtyi maamme singlelistan hopeasijalla. Yhtye julkaisi uransa varrella kolme kokopitkää albumia, kaksi singleä, yhden EP:n ja kolme demoa.

Machine Men oli:

  • Toni “Antony” Parviainen (laulu)
  • Jani Noronen (kitara)
  • J-V Hintikka (kitara)
  • Eero Vehniainen (basso)
  • Jarno Parantainen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.