Metallimusiikki.net

MadMaze: "Frames of Alienation".

  • Julkaistiin keskiviikkona 12.10.2011.
  • Luettu 969 kertaa
  • Bändit:

Madmaze-bändistä otettu ryhmäkuva, jossa näkyy viisi muusikkoa tummansinistä seinää vasten.Kuvassa Madmaze

Italialainen thrash metallia soittava MadMaze paljasti debyyttialbuminsa nimeksi asetetun "Frames of Alienation" ja sen aiottavan julkaista ennen kuluvan vuoden päättymistä Punishment 18 Recordsin kautta. Levyn kansitaide odottaa vielä tekijäänsä, yhdysvaltalaista Ed Repkaa, joka on aikaisemmin kuvittanut Deathin, Defiance, Megadethin, Nuclear Assaultin ja Municipal Wasten levyjä. Vuonna 2002 toimintansa aloittanut MadMaze on urallaan nauhoittanut neljän biisin pituisen demolevyn vanhan liiton thrash metallia, jota yhtye suosittelee etenkin Testamentin, Exoduksen ja Overkillin faneille. Eräitä bändin uran varrella syntyneitä kappaleita on ladattu kuunneltavaksi MadMazen MySpace-sivuille.

Italian Modenasta käsin toimiva metalliryhmä paineli elokuun puolen välin taitteessa studioon nauhoittamaan siellä ensimmäisen albuminsa kappaleet. Levylle luvattiin äänittää nopeaa ja aggressiivista, mutta samalla modernia, thrash metallia. Heinäkuun alussa ryhmä uutisoi solmineen levytyssopimuksen maanmiestensä pyörittämän Punishment 18 Records -levymerkin kanssa. Levytyssopimus kattaa ainakin nyt valmistuneen "Frames of Alienation" -debyytin esille tuomisen.

"Frames of Alienation" -albumin kappaleet:

  1. Walls Of Lies
  2. Sacred Deceit
  3. Mad Maze
  4. Cursed Dreams
  5. …Beyond (Instrumental)
  6. Caught In The Net
  7. Lord Of All That Remains
  8. Mk-Ultra
  9. Retribution

MadMaze on:

  • Alberto Dettori (laulu)
  • Luca Venturelli (kitarat)
  • Alberto Baroni (kitarat)
  • Andrea Casari (basso)
  • Mirko Virdis (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.