Metallimusiikki.net

Mael Mórdha: "Manannán".

  • Julkaistiin keskiviikkona 29.07.2009.
  • Luettu 864 kertaa
  • Bändit:

Irlantilainen kelttiläisbändi Mael Mórdha ilmoittaa albuminsa äänitystöiden olevan nyt mennyttä aikaa. Albumia, jonka nimi on “Manannán”, masteroidaan juuri nyt julkaistavaksi jossain vaiheessa lokakuuta levy-yhtiö Grau Recordsin kautta. Kiekon nimi tarkoittaa irlantilaista meren jumalaa. Kahdeksan kappaletta sisältävä levy on konseptialbumi, joka liittyy tavalla tai toisella kelttiläiseen mytologiaan ja jumaltaruihin. Irlantilaiset kertovat myöhemmin tarkempia tietoja kiekkonsa teemasta ja myös julkaisupäivämäärä tullaan lyömään lukkoon lähitulevaisuudessa.

Mael Mórdha haluaa sunnuntaina tekemässään väliaikatiedotteessa soitella live-esiintymisiä maanmiehilleen lähitulevaisudessa. Keikkasuunnitelmia tehdään tälläkin hetkellä.

Helmikuussa yhtye siirtyi Voltissa sijaitsevaan studioon valmistelemaan albuminsa äänittämistä. “Manannán”-albumin esituotantovaihe käynnistyi maaliskuun lopussa. Äänityshommien loppusuora häämötti kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla. Uutukainen tulee olemaan seuraaja vuonna 2007 julkaistulle “Gealtacht Mael Mórdha” -levylle. Aikaisempien Mael Mórdhan levytyksien tyyliin voi tutustua yhtyeen MySpace-sivuilla.

“Manannán”-albumin kappaleet:

  1. Through the Lungs of the Dead
  2. The Summoning
  3. The Doom of the Races of Éire
  4. Our Ancestors Dwell Here
  5. Manannán
  6. A Nation in Ruins
  7. The Gaelic Twilight
  8. Back To Éire

Mael Mórdha on:

  • Roibéard Ó Bogail (laulu ja pillit)
  • Gerry Clince (kitara)
  • Anthony Lindsay (kitara)
  • Dave Murphy (basso)
  • Shane Cahill (rummut)

Bändi aloitti toimintansa tammikuussa 1998. Yhtye kutsuu edustamaansa musiikkityyliä omalla kielellään caeol breatha gaedhealachiksi, eli suomeksi sanottuna gaelilaiseksi doom metalliksi. Yhtyeen alkuvuodet sujuivat verkkaiseen vauhtiin ja vasta vuoden 2005 puolella ryhmä sai levytyssopimuksen saksalaiselta Grau Recordsilta. Levytyssopimus kattaa neljän albumin julkaisemisen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.