Metallimusiikki.net

Magenta Harvest demoilee.

  • Julkaistiin maanantaina 12.12.2011.
  • Luettu 1462 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen metalliyhtye Magenta Harvest julkaisi helmikuussa demolevyn "A Familiar Room" ja nyt sille valmistetaan seuraajaa. Myöhemmin joulukuussa äänitettävä kakkosdemo tulee ensimmäistä kertaa Magenta Harvestin uralla sisältämään kosketinsoittaja Aleksis Virtaa, myös Finntrollista tuttua muusikkoa. Demo tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa ensi vuoden alkua. Vuodesta 2005 lähtien toiminut ryhmä sisältää entisiä ja nykyisiä MyGrainin, …And Oceansin sekä Chthonianin jäseniä. Vokalistina toimii Finntrollissakin samassa virassa vaikuttava Mathias "Vreth" Lillmåns. Magenta Harvestin MySpace-sivuille tullaan lataamaan uutta näytemateriaalia kunhan sitä valmistuu.

"A Familiar Room" -demon arvostellut Lammas Zine luonnehtii bändiä modernin ja melodisuuteen taipuvan death metallina esittäjäksi. Brutalism-nettilehti kuvailee demoralleja monipuolisiksi siinä, että ne sisältävät aggressiivisat, rytmikästä ja melodista aineistoa. Uuden demonstraatiolevyn sävellysjälki oli viety lähes päätökseen lokakuun lopussa. Levyn valmistamista on hidastanut MyGrainiin kuuluvan rumpalin, Janne Mannisen, kiireet bändinsä Euroopan-kiertueella. Äänitteelle tullee päätymään neljä uutta biisiä. Kiekon yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu.

Magenta Harvest on:

  • Mathias Lillmåns (laulu)
  • Timo Hanhikangas (kitara)
  • Timo Kontio (kitara)
  • Jonas Frilund (basso)
  • Janne Manninen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.